Advertisement

Nemanja Matic jatkosopimukseen Manchester Unitedin kanssa: ”Minulla on vielä paljon annettavaa ja saavutettavaa urallani”

Manchester United tiedotti tänään verkkosivuillaan, että joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva keskikenttäpelaaja Nemanja Matic on allekirjoittanut uuden sopimuksen, joka pitää hänet seurassa kesään 2023 asti.

31-vuotias Matic siirtyi manchesterilaisseuraan Chelseasta vuonna 2017 ja on pelannut joukkueessa tähän mennessä 114 ottelua. Etenkin viime aikoina serbipelaaja on ollut vahvassa vireessä, joka lienee suuri syy sille, että hänelle monivuotinen jatkosopimus tarjottiin.

”Olen erittäin onnellinen siitä, että olen edelleen osa tätä suurta seuraa. Pelaajana minulla on vielä paljon annettavaa ja saavutettavaa urallani, ja on valtava kunnia päästä tekemään se Manchester Unitedin kanssa”, Matic sanoi jatkosopimuksen allekirjoitettuaan.

United-luotsi Ole Gunnar Solskjaer oli myös yhtä hymyä Maticin jatkosopparin synnyttyä.

”Olen iloinen siitä, että Nemanja on allekirjoittanut uuden sopimuksen. Tiedän hänen kokemuksensa, ammattitaitonsa ja johtajuutensa arvon tälle nuorelle lahjakkaalle ryhmälle”, OGS sanoi.

”Meillä on vahva keskikenttä ja Nemanjan ominaisuudet ovat keskeinen osa sitä. Nemanja on ollut täällä nyt kolme kautta ja ymmärtää todella Manchester Unitedin pelaamisen arvot.”

”Hän on edelleen erittäin kunnianhimoinen ja päättäväinen, mikä on elintärkeää, kun pyrimme saavuttamaan tavoitteemme tulevina vuosina.”