Manchester United päihitti viime viikonlopun Valioliigan huippukohtaamisessa Tottenham Hotspurin. Tiukka, 1-0 päättynyt ottelu oli ManUlle henkisesti suuri voitto, sillä se oli tällä kaudella sille ensimmäinen Valioliigan niin sanottuun kuuden suuren ryhmään kuuluvaa joukkuetta vastaan. Lisäksi voitto oli tärkeä sikäli ettei Unitedin paikalliskilpailija Manchester City mene jo alkukaudesta aivan omia menojaan liigan kärjessä. City johtaa sarjaa 10 Valioliigakierroksen jälkeen viiden pisteen erolla Unitediin.
Red Devilsin sankarina oli Tottenham-ottelussa Anthony Martial. 21-vuotias ranskalainen viimeisteli 1-0 -voitto-osuman pelin 81. minuutilla hienon, Spurs-puolustuksen linjojen väliin suuntautuneen juoksun päätteeksi. Katso maali tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=QRo3p6kO0QE
Maali tuli paitsi Unitedille, myös Martialille henkilökohtaisesti tärkeään paikaan. Laitahyökkääjän paikalta useimmiten löytyvä fransmanni saapui Unitediin AS Monacosta kesällä 2015 suurten odotusten saattelemana. Martial onkin ajoittain väläytellyt taitoaan, nopeuttaan ja maalintekokykyään, muttei aivan ole onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa United-avauksessa. Tällä kaudella hän onkin useimmiten tullut vaihdosta kentälle niin sanottuna supervaihtomiehenä, korvaten useimmiten vasemmalla laidalla ottelut aloittaneet Marcus Rashfordin.
Kenties aivan parasta Martialia Manchesterissa ei ollakaan vielä nähty. Mies saikin ratkaisumaalistaan huolimatta hiljattain kritiikkiä Unitedissa varsin arvostetulta taholta, seuralegenda Gary Nevilleltä.
ManUssa koko uransa pelannut entinen laitapakki Neville toimii nykyään SkySportsin asiantuntijana, ja avasi kanavalle näkemyksiään Martialista seuraavasti:
”Hänestä saa kuvan että hän antaa pelatessaan aina 85 prosenttia. Jos hän näyttäisi sen ylimääräisen 15 prosenttia, hän voisi tehdä mitä tahansa. Hänellä on kaikkea: malttia maalin edessä, taitoa, nopeutta, vahvuutta, mutta mikä on se pieni asia mitä häneltä puuttuu?”
”Hänellä on suuria hetkiä ja ilmiselvästi hänellä on temperamenttia pelata suurissa peleissä. Mutta sen pitäisi näkyä joka viikko. Hän voisi olla pelaaja joka tekee 20 maalia 20:ssa pelissä jos hän todella haluaisi ja pyrkisi olemaan paras.”
Luottoa Nevilleltä siis periaatteessa Martialille löytyy. Entistä seuraansa edelleen kannattava ManU-legenda on kuitenkin selvästi turhautunut ranskalaiseen.
Eivätkä Nevillen kommentit täysin aiheettomia ole. Martial pystyy kyllä nousemaan tarpeen vaatiessa pelin yläpuolelle ja ratkaisemaan tärkeitäkin pelejä, kuten Tottenhamiakin vastaan nähtiin. Jotta hän voisi todella nousta maailman eliittipelaajien joukkoon, tulisi Martialin kuitenkin pystyä suoriutumaan samalla tavalla, juuri niin kuin Neville sanoi, joka viikko. Muuten hän on tuomittu supervaihtomiehen ja Marcus Rashfordin tuuraajan rooliin.
Mikäli Martial ei nosta suoritustasoaan, voi miehen paikka ensi kesän MM-kisoissakin olla vaarassa. Ranskan maajoukkueessa on tällä hetkellä kaikista maajoukkueista kenties kovin kilpailu pelipaikoista. Ranska-manageri Didier Deschampsilla on mistä valita erityisesti hyökkäyspäässä, eikä hänellä ole mitään pakottavaa tarvetta ottaa Martialia Venäjän lopputurnaukseen matkaavaan joukkueeseen – sen verran kovia kavereita Ranskalla on laittaa laidoilleen.
Martialin esitys Tottenhamia vastaan antaa kuitenkin syytä toivoon. Kenties pikavauhtia lähestyvät MM-kisat saavat miehessä aikaan juuri sen tarvittavan ekstralatauksen, jota kautta hän sinkoutuu tällä kaudella lopullisesti maailman ehdottomaan pelaajaeliittiin, Unitedin avaukseen ja avainrooliin Ranskan hyökkäyksessä ensi kesän MM-kisoissa.