Advertisement

Nevillen mukaan United ei ole ollut Mourinhon alaisuudessa loistava

Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville ei usko seuran pelanneen Mourinhon alaisuudessa loistavasti. Kaikesta huolimatta englantilainen pitää kautta hyvänä ja näkee joukkueessa huomattavaa potentiaalia. Mikäli seura voittaisi toukokuun 19. päivä pelattavan FA Cupin finaalin Chelseaa vastaan, olisi suunta Nevillen mukaan oikea.

Valioliigassa United on tällä hetkellä toisena. Manchester City on jo varmistanut mestaruuden, mutta toisesta sijasta käydään yhä kiivasta kamppailua. United on ollut tuolla sijalla käytännössä katsoen koko kauden ja haluaa myös päättää kauden toisena. Liverpool on sarjassa kolmantena kolmen pisteen päässä Unitedista. Unitedilla on kuitenkin ottelu vähemmän pelattuna tällä hetkellä.

”Onko kausi ollut Unitedin kannalta loistava? Ei, mutta se on ollut hyvä kausi. Hyvä vire on yhä päällä ja heillä on mahdollisuus voittaa FA Cup ja sijoittua Valioliigassa toiseksi. Se olisi edistystä”, Neville kertoi Sky Sportsille.

”Toisen pokaalin voittamisen tärkeyttä ei voi vähätellä ajatellen joukkueen rakentamisen jatkamista ja Manchester Cityn haastamista ensi kaudella.”

Toinen sija Valioliigassa on seuralle ehdottomasti jonkinasteinen edistysaskel. Seura ei ole päässyt vastaaville sijoille sitten Sir Alex Fergusonin.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom