Advertisement

Newcastle reagoi Coronaviruksen leviämiseen Eurooppaan – seuralla toistaiseksi kättelykielto käytössä

Kuva: TT, Scott Heppell

Coronavirusepidemian leviäminen on aiheuttanut erinäisiä toimenpiteitä ympäri maailmaa ja edellisen viikon aikana viruksen tulo Italiaan pakotti jalkapallomaailman toimimaan tartuntojen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi Serie A -otteluita peruttiin sekä osa italialaisjoukkueiden otteluista pelattiin tyhjille katsomoille kuluneen viikon aikana.

Myös Valioliigaseurat ovat reagoineet viruksen leviämiseen ja Newcastle-manageri Steve Bruce ilmoitti eilen medialle, että seurassa on tällä hetkellä käynnissä kättelykielto, vaikkakaan flunssaoireita ei organisaation sisällä olekaan havaittu.

”Meillä on kättelyrituaalit käytössä. Kaikki kättelevät toisiaan, kun tapaamme aamuisin. Olemme toistaiseksi lopettaneet tavan, viruksen takia.”

”Toivotaan, ettei tilanne viruksen osalta pahene. Olemme kuin muutkin ihmiset, TV:n ääressä seuraamassa, mitä tapahtuu asian tiimoilta seuraavaksi.”

Myös Manchester United leirissä ollaan tietoisia asian vakavuudesta ja Ole Gunnar Solskjaer kommentoikin, että ”kaikkien tulee ajatella tällä hetkellä eri tavalla ja olla tietoisia viruksesta” sekä ”reagoimaan ennaltaehkäisevästi asiaan”.

Newcastle kohtaa tänään Burnleyn kotinurmellaan klo 17 alkavassa ottelussa.