Advertisement

Newcastle teki tammikuun ensimmäisen hankinnan – Lukaku loppukauden lainalle Harakoihin

Valioliigan häntäpäähän jumiutunut Newcastle on tehnyt tammikuun ensimmäisen pelaajahankintansa, kun Jordan Lukaku siirtyy joukkueen riveihin loppukauden mittaisella sopimuksella Laziosta. Sopimus sisältää myös osto-option kesällä, mutta vielä tässä vaiheessa summa ei ole tiedossa.

24-vuotias Lukaku – joka voi pelata vasemmalla puolella sekä laitapuolustajana, että laiturina – on edustanut italialaisseuraa vuodesta 2016 lähtien, mutta tällä kaudella peliaika on jäänyt vähäiseksi polvivamman vuoksi. Lukaku on pelannut tällä kaudella Serie A:ssa vain seitsemän ottelua, joista ainoastaan yhdessä hän on ollut avauskokoonpanossa.

Lukakun Newcastle-siirron myötä hän pelaa ensimmäistä kertaa urallaan samassa sarjassa isoveljensä Romelun kanssa. Veljekset eivät kuitenkaan tule enää tällä valioliigakaudella pelaamaan vastakkain, sillä joukkueiden väliset keskinäiset kohtaamiset on tämän kauden osalta jo pelattu.