Advertisement

Newcastle virittelemässä 15 miljoonan punnan tarjousta Benfica-laiturista

Koronaviruksen aiheuttama tauko on laittanut paljon siirtohuhuja liikkeelle Valioliigaseurojen toimesta. Viimeisimpänä The Sun on kertonut Newcastle Unitedin olevan lähellä tarjouksen tekemistä Benfican keskikenttäpelaaja Rafa Silvasta.

Benfican kirjoitetaan haluavan tähtipelaajastaan 25 miljoonan punnan siivun, mutta Steve Brucen manageroima seura uskoo pystyvänsä taivuttelemaan hinnan 15 miljoonaan puntaan. Jotkut mediatalot kuitenkin väittävät koronaviruksen pilaavan kyseisen diilin synnyn sen aiheuttamien taloudellisten menetysten takia.

”Rafa” nimellä kulkeva 26-vuotias laituri on osunut Benfican paidassa yhdeksän kertaa edellisen kauden aikana. 2018-2019 kausi nosti kuitenkin Portugalin maajoukkueessakin 17 kertaa esiintyneen laiturin Euroopan huippuseurojen tietoisuuteen, kun Rafa paukutti uskomattomat 17 maalia vain 26 otteluun.

Bruce on väläytellyt, että seura pyrkii vahvistamaan rosteriaan kesän siirtoikkunassa neljällä laadukkalla hankinnalla.