Advertisement

Newcastlelle vasen puolustaja lainalle Monacosta

AS Monacon italialainen vasen laitapuolustaja Antonio Barreca siirtyy Newcastle Unitediin loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Sopimukseen sisältyy myös osto-optio. Newcastle tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.

Newcastle oli vahvasti vasemman puolustajan perässä tammikuun siirtoikkunan aikana. Lazion puolustajan Jordan Lukakun piti siirtyä seuraan lainalle ja siirrosta oli jo sovittukin, mutta lopulta Lukaku ei läpäissyt Newcastlen lääkärintarkastusta. Nyt seura nappasi kuitenkin 23-vuotiaan Barrecan.

”Olen hyvin iloinen, että saan olla täällä. Olen hyväksynyt tämän haasteen suurella innolla enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan”, Barreca totesi seuran verkkosivuilla. ”Tiedän, että Newcastle on suuri ja historiallinen seura. Tiedän, että ihmiset täällä todella rakastavat jalkapalloa ja että fanit ovat vahvasti joukkueen takana. Mielestäni Valioliiga on kaikkein paras sarja, joten se tuo minulle myös lisää motivaatiota pärjätä.”

Torinon kasvatti Barreca siirtyi Monacoon vasta viime kesänä. Hän on pelannut syksyn aikana kuitenkin vain yhdeksässä ottelussa, eikä ole mahtunut edes Monacon kokoonpanoon sitten marraskuun alun. Siirto vaikuttaisikin hyvältä jokaiselle siinä mukana olevalle osapuolelle.

”Olemme pyrkineet vahvistamaan vasemman pakin paikkaa jo jonkin aikaa ja hän on Italian alle 21-vuotiaiden maajoukkuemies jonka tiedämme olevan laadukas, hyvä keskittämään ja nousemaan hyökkäyksiin”, kommentoi Newcastlen manageri Rafa Benitez. ”Hänellä on ominaisuudet, laatu ja luonteenpiirteet joita etsimme. Nyt hänen täytyy sopeutua nopeasti, mutta yritämme auttaa häntä ja jos hän pystyy tuomaan kilpailua pelipaikalleen ja lisää laatua hyökkäyskolmannekselle, niin kaikki on pelkästään positiivista.”