Advertisement

Neymar kommentoi sukeltamisiaan – ”Se on monimutkaista”

Brasilialaiselta Neymarilta odotettiin hyvin paljon kesän MM-kisoissa. Näyttävien maalien sijaan puheenaihe kääntyi nopeasti pelaajan käsittämättömältä näyttäneisiin sukeltamisiin. Näitä hän korosti useilla kierimisillä ja vääntelyillä maassa. Neymar ottaa itse hieman kantaan näihin tilanteisiin ja kertoo, etteivät asiat ole aivan yksinkertaisia. Pelaaja kertoo myös tietävänsä, mitä hänestä on julkisuudessa kommentoitu.

”Luuletteko, että haluan kärsiä jatkuvista taklauksista? En. Se on kivuliasta ja sattuu.

”Otteluiden jälkeen makaan selälläni neljä tai viisi tuntia ja jäitä pidellen. Se on monimutkaista, mutta jos et ole kokenut sitä, et voi koskaan ymmärtää. Olen nähnyt minusta kerrotut vitsit, mutta suhtaudun niihin huumorilla.”

”Minun jalkapallooni kuuluu kikkailu sekä vastustajan haastaminen. En voi seistä vastustajan edessä ja sanoa, että ’Anteeksi, mutta haluaisin käydä tekemässä maalin’.”

”Minun on mentävä hänen ohitse harhauttamalla. Minun on yritettävä harhauttaa hänet ja hän ei voi päästää minua ohitseen, joten hän yrittää rikkoa minua. Usein olen nopeampi ja kevyempi, kuin vastustajani.”

Neymar oli MM-kisoissa yksi rikotuimmista pelaajista, joten tässä suhteessa asian voi ymmärtää. Se ei silti poista sitä tosiseikkaa, ettei kisoissa nähdyt kierimiset kuulu kuitenkaan asiaan.

Lähde: Sky Sports

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom