Kuva: TT, Leonhard Foeger
Salzburgin norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland täräytti tiistaina hattutempun Mestarien liigan debyytissään ja suurseurojen kiinnostus Norjan ihmepoikaa kohtaan kasvoi entisestään.
Etenkin Manchester United on vahvasti yhdistetty 19-vuotiaaseen Hålandiin, joka pelasi Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa Moldessa.
Nuoren norjalaishyökkääjän isän Alf Inge Hålandin mukaan olisi ”kivaa”, jos hänen poikansa allekirjoittaisi sopimuksen Manchester Unitedin kanssa. Hänen antamansa kommentit olivat jokseenkin yllättäviä, sillä Alf Inge edusti pelaajaurallaan sekä Leedsiä että Manchester Cityä, jotka ovat Unitedin suurimpia verivihollisia. Lisäksi entisen United-pelaaja Roy Keanen tappotaklaus oli merkittävä syy hänen pelaajauransa päättymiseen.
Kaikesta huolimatta Alf Inge sanoo, ettei kieltäisi poikaansa siirtymästä Old Traffordille.
”Se olisi kivaa”, Alf Inge sanoi Norjan TV2:lle.
”On tärkeää erottaa toisistaan kannattajana oleminen ja työ.
”Minulla on siis hyvin rento suhde siihen [mahdollinen United-siirto].
”Luulen, että suurin osa pelaajista haaveilee pääsevänsä pelaamaan Valioliigaan ainakin kerran urallaan. Se on liiga, johon kiinnitetään eniten huomiota ja siellä on erittäin hyviä joukkueita.
”Epäilemättä Valioliiga on houkutteleva vaihtoehto hänelle.”
Erling Braut Håland on tehnyt tämän kauden yhdeksässä ottelussa hurjat 17 maalia.