Advertisement

Nuno Espirito Santo Valioliigan syyskuun manageri

Wolverhampton Wanderersin käskyttäjä Nuno Espirito Santo on valittu Valioliigan syyskuun parhaaksi manageriksi. Valinta suoritettiin asiantuntijaraadin sekä yleisen äänestyksen yhteistuloksella. Nuno päihitti äänestyksessä niin ikään ehdolla olleet Liverpoolin Jürgen Kloppin, Arsenalin Unai Emeryn ja Manchester Cityn Pep Guardiolan.

Nousijajoukkue Wolves pelasi Valioliigassa tappiottoman syyskuun. Voitot tulivat West Hamista, Burnleysta ja Southamptonista. Lisäksi Wolves haki Old Traffordilta Manchester Unitedin vieraana 1-1 -tasapelin. Muissa kolmessa ottelussa Wolves ei päästänyt maaliakaan. Wolves voitti ennen maajoukkuetaukoa vielä Crystal Palacen ja on noussut sarjataulukossa jo sijalle seitsemän.

Nuno ei suostunut ottamaan palkinnosta kunniaa itselleen. Hänen mukaansa jalkapallo on aina yhteispeliä, eikä yksilöpalkintoja ole olemassakaan.

”Tämä kuvastaa kaikkien seurassa olevien kovaa työtä”, Nuno kommentoi Valioliigan verkkosivuilla. ”Tämä edustaa sitä työtä, jonka kaikki ovat täällä tehneet, kaikki Molineux-stadionilla, meidän fanimme, pelaajat ja kaikki muut. Jalkapallossa ei ole yksilöpalkintoja, kaikki lähtee aina joukkueesta.”

Nuno valmentaa ensimmäistä kauttaan Valioliigassa, joten tämä on myös hänen ensimmäinen kuukauden valmentajan palkintonsa. Hän voitti saman palkinnon Mestaruussarjassa viime vuoden marraskuussa. Hän on kolmas palkinnon voittanut portugalilainen José Mourinhon ja André Villas-Boasin jälkeen.

Maajoukkuetauon jälkeen Wolves yrittää jatkaa mainiota kauden alkuaan toista hyvävireistä joukkuetta vastaan, kun se kohtaa kotonaan Watfordin viikon päästä lauantaina. Ennen FA Cupin alkua Wolvesin osalta he saavat keskittyä puhtaasti Valioliigaan, sillä Carabao Cupista tuli noutaja edellisellä kierroksella Leicesteriä vastaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen.