Advertisement

OGS teki päätöksen Dean Hendersonin ensi kauden kohtalosta

Manchester United -luotsi Ole Gunnar Solskjaer näyttää laittaneen Dean Hendersonin unelman joukkueen ykkösmaalivahdin paikasta pitoon. OGS on nimittäin kertonut David de Gealle, että tämä tulee olemaan tulevaisuudessakin ykkösvalinta mitä tulee joukkueen torjujaosastoon.

Yllättäväksi päätöstä ei voi kuvailla, mutta jotain kutkuttavaa siinä on. Henderson on ollut kauden maalivahtikomeetta lainapestillään Sheffieldissä. Sheffield Unitedissa 23-vuotias englantilainen on pelannut viimeiset kaksi kautta, yhteensä 73 peliä. Nuorukainen himoitsee kuitenkin peliaikaa ihan toisesta “Unitedista”, ja on sanonut sen ääneen. Nyt lainasopimus kuitenkin jatkuu 12 kuukaudella.

Hendersonin peliesitykset ovat olleet tällä kaudella vakuuttavia. Hän on pitänyt maalin puhtaana kymmenen kertaa, kun taas tietynlainen kilpakumppani De Gea isommalla pelimäärällä kahdeksan kertaa. Ennen poikkeustilatoimia hän oli hilkulla tulla nimetyksi myös Gateth Southgaten valitsemaan Englannin EM-kisamiehistöön.


Vaikka ura ei vielä tulekaan urkenemaan ManUssa, joukkueella ei ole mitään aikeita myydä tätä huippulupaavaa maalivahtia. Päinvastoin heidän odotetaan tarjoavan entistä parempaa sopimusta, joten Henderson pitää asemansa tulevaisuuden jatkajana De Gealle.