Advertisement

Ole Gunnar Solskjaer antoi päivityksen Paul Pogban tilanteesta

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer on kertonut, että keskikenttäpelaaja Paul Pogba palaa joukkueen harjoituksiin ensi viikolla.

26-vuotias Pogba on ollut sivussa pelikentiltä joulukuusta lähtien, ja edellisen kerran hänet on nähty Unitedin avauskokoonpanossa syyskuussa. Ranskalaispelaaja on pelannut kuluvan kauden aikana vain kahdeksassa ottelussa.

Huhujen mukaan Unitedista pois haluava Pogba olisi jo pelannut viimeisen ottelunsa manchesterilaisjoukkueessa, mutta Solskjaer odottaa hänen pelaavan vielä loppukauden aikana.

”Paul työskentelee yhä fysiikkavalmentajan kanssa joukkueen ulkopuolella. Hän harjoittelee joukkueen kanssa vasta ensi viikolla, joten katsotaan kuinka kauan se vie [paluu pelikentille]. Mutta sen voin sanoa, että hänen tarvitsee harjoitella jonkin aikaa päästäkseen takaisin pelikuntoon”, Solskjaer kertoi keskiviikkona.

Pogban uskotaan siirtyvän kesällä joko Real Madriin tai Juventukseen. Manchester United ei kuitenkaan halvalla tule keskikenttäpelaajastaan luopumaan, sillä seura on asettanut Pogballe 150 miljoonan punnan hintalapun.