Advertisement

On aika pohjois-Lontoon derbylle, jossa Arsenal isännöi Tottenhamia

Tänään pelataan yksi Englannin mielenkiintoisimmista derbyistä, kun Arsenal ja Tottenham ottavat yhteen pohjois-Lontoon derbyssä. NLD eli North London Derby on ottelu, joka ei jätä koskaan kummankaan joukkueen kannattajia kylmäksi. Kyseessä on pisteiden lisäksi pohjois-Lontoon kuninkuus. Viime kaudella Arsenal vei Emiratesilla pelatun kohtaamisen nimiinsä 2-0. Wembleyllä Tottenham oli puolestaan parempi 1-0 lukemin.

Joukkueiden ottelut ovat muutoinkin olleet hyvin tiukat viime vuosina. Kymmenestä edellisestä kohtaamisesta Arsenal on voittanut kolme. Tottenhamin voittosarake näyttää samaa kolmea ja neljästi joukkueet ovat pelanneet tasan. Arsenal on puolestaan ollut kotikentällään hyvin vaikea joukkue Tottenhamille. Emiratesilla on kaikkiaan pelattu 15 kertaa, kun huomioidaan kaikki kilpailulliset ottelut joukkueiden välillä kaudesta 2006 – 2007 lähtien. Näistä kotijoukkue on voittanut peräti yhdeksän. Tottenham on onnistunut hakemaan vieraspisteet vain yhden kerran ja viidesti on pelattu tasan.

Arsenal on ollut hyvässä vireessä kaudella toistaiseksi. Se on sarjassa sijalla viisi ja on 13 ottelustaan hävinnyt vain kahdesti. Kahdeksan ottelua joukkue on onnistunut voittamaan ja kolmesti se on pelannut tasan. Tilanne on kokonaisuudessaan huomattavasti parempi kuin vuosiin. Unai Emery odottaa loistavaa tunnelmaa stadionille ottelussa.

“Uskon, että tulemme elämään kahden eri kannattajaryhmän välillä. Uskon, että ilmapiiristä tulee erittäin hyvä”, Emery kertoi.

“Ensimmäinen ottelu pelataan meidän stadionilla ja meidän kannattajiemme edessä. Me haluamme antaa heille sunnuntaina parhaan mahdollisen esityksen ja me näyttää heille energiamme, jotta he voivat tukea meitä kunnolla.”

Tottenhamin kausi on niin ikään ollut hyvä. Joukkue on sarjassa kolmantena, mutta ero Arsenaliin on vain kolme pistettä. Joukkueella on kolme tappiota, muttei yhtään tasapeliä. Näin ollen Tottenham on voittanut pelaamistaan otteluista kymmenen.

“Meillä on uskoa ja se on jalkapallossa kaikkein tärkeintä. Usko, että voit voittaa kenet tahansa vierasottelussa”, Mauricio Pochettino kertoi lehdistötilaisuudessa.

“Tämä on erityinen ottelu. On vaikeaa pelata tämän tyyppisiä otteluita, sillä se on muita otteluita tärkeämpi. Me tiedämme, mitä tämä ottelu merkitsee kannattajillemme.”

Pohjois-Lontoon Derby käynnistyy klo 16.05 Suomen aikaan. Ottelu on nähtävissä Viasatilla sekä Viaplaylla.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom