Advertisement

Otteluennakko: Chelsea – Bournemouth

Kautensa kolmella voitolla aloittanut Chelsea kohtaa tänään lauantaina kello 17.00 myös ilman tappioita pelanneen Bournemouthin. Kolmen kierroksen jälkeen molempien kohdalla voitaneen puhua pirteästä alusta, jopa aavistuksen yllättävän pirteästä. Chelsealta toki odotetaan vuosittain menestystä, mutta kesän managerivaihdoksen myötä alun saatettiin ajatella olevan hieman hankalahko. Manageri Maurizio Sarri pelaajineen on kuitenkin osoittanut luulot vääriksi. Huddersfield, Arsenal ja Newcastle ovat kaatuneet maalierolla 8-3, johon Sarri lienee tyytyväinen tässä vaiheessa.

Bournemouth on pelannut managerinsa Eddie Howen alaisuudessa varsin mallikkaasti onnistuen maalinteossa kuudesti. Omissa on soinut saman verran kuin Chelsealla. Bournemouthille ovat nöyrtyneet sarjanousija Cardiff ja kautensa surkeasti aloittanut West Ham. Everton onnistui saamaan pisteen mukaansa Bournemouthin kotikentältä punakorttien sävyttämän taistelun jälkeen. Piskuinen Bournemouth vaikuttaa vakiinnuttaneen paikkansa Valioliigassa, eikä tältä kaudelta sovi odottaa yhtään vähempää kuin taistelua ylemmän keskikastin sijoituksista. Kauden alku ainakin lupailee hyvää.

Seuraa erityisesti

Eden Hazard. Belgiväkkärä on aloittanut kautensa rauhallisesti pronssimitalijuhlien jälkeen. Kahdesti mies on tullut vaihdosta sisään, mutta Newcastlen vieraana Hazard otti paikkansa aloituksessa ja näytti kaapin paikan. Varsin vakuuttava esitys ja ilman Newcastlen tiukkaa sumputtamista olisi maaliverkko todennäköisesti heilunut muualtakin kuin rangaistuspotkusta. Tulee olemaan jälleen avauksessa ja uskomme vahvasti maalimäärän tuplaantumiseen.

Maurizio Sarri. Lippis korvien päällä mies heiluu kentän laidalla välillä imien tupakan filttereitä, välillä jotain mutustaen. Savuttomuussäännöt ovat tehneet tiukkaa tälle ukolle, joka on osoittanut edelleen vannovansa hersyvään hyökkäyspeliin. Taktisesti kaava tullee olemaan samankaltainen kuin edellisissäkin otteluissa, joissa Alvaro Morata on ollut piikissä ja laiturikolmikosta Pedro/Willian/Hazard  kaksi ovat tuoneet tulivoimaa hyökkäykseen. Keskikentän dominointia jatkanevat N’Golo Kante ja Jorginho. Puolustuksessa tuskin nähdään muutoksia: Toppariparina jatkanee Antonio Rüdiger ja David Luiz, ja laidoilla Cesar Azpilicueta ja Marcos Alonso. Maalissa maailman kallein Kepa.

Callum Wilson. Tulikuuma Bournemouthin kärkimies on onnistunut kahdesti ja antanut yhden syötön maaliin. Esitykset ovat olleet vakuuttavia ja Bournemouthin kannattajat varmasti toivovat vireen pysyvän tasaisena läpi kauden viime kauden ailahteluiden jälkeen.

Eddie Howe. Pelaajamateriaali on kapeampi kuin Chelsealla, mutta Howe onnistunee jälleen valitsemaan kentälle taistelevan ja taktiikkaa kunnioittavan ryhmän. Bournemouthin ykköspuolustus lepäsi Qarabao cupin ottelussa Milton Keynesiä vastaan, joten Valioliigassa puolustuslinjan ainoa muutos Everton-otteluun lienee Adam Smithin  puuttuminen punaisen myötä. Steve Cook ja  Nathan Ake jatkavat toppareina ja Charlie Daniels vasemmalla laidalla. Smithin paikan ottanee Simon Francis. Keskikentällä Ryan Fraser on ykkösvalinta, mutta muutoin saatetaan nähdä pientä rotaatiota viikon cup-ottelun jäljiltä. Kärjessä jatkanee Wilsonin vierellä Joshua King. Jermain Defoe avasi voitokkaassa cupin pelissä, mutta aloittanee penkiltä tänään.

Ottelussa nähdään toivottavasti maaleja molempiin päihin, mutta Chelsea on toki suosikki voittamaan ottelun. Maali-iloittelukin saattaa olla edessä, mikäli Chelsea pelaa hurmoksessa.