Advertisement

Oxlade-Chamberlain sivussa jopa koko ensi kauden

Liverpool on julkaissut verkkosivuillaan uutta tietoa koskien Alex Oxlade-Chamberlainin loukkaantumista. Oxlade-Chamberlain tulee keskittymään kauden mittaan polvensa kuntouttamiseen ja on Liverpoolin mukaan sivussa vähintäänkin valtaosan ensi kaudesta. Kilpailullinen peliaika ennen kauden päätöstä olisi vain positiivista bonusta.

Oxlade-Chamberlain loukkasi polvensa tavoitellessaan palloa Mestarien liigan ottelussa AS Romaa vastaan huhtikuussa. Hän oli leikkauksessa kahdeksan päivää myöhemmin ja seuran tiedotteen mukaan leikkaus onnistui täydellisesti.

Uutinen pitkästä toipumisajasta ei tullut Liverpoolille itselleen tässä vaiheessa yllätyksenä. Heti leikkauksen jälkeen oli selvää, että kuntoutuksessa tulee kestämään hyvin pitkään. Tietoa pantattiin kuitenkin, koska Oxlade-Chamberlain ei halunnut sen vievän huomiota seuran hyvältä vireeltä Mestarien liigassa.

”Tuntuu, että nyt on sopiva aika kertoa ihmisille, että Oxin tuleva kausi tulee keskittymään paranemiseen ja kuntoutukseen”, Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kommentoi seuran verkkosivuilla. ”Olemme tienneet tämän aika pitkälti loukkaantumisesta lähtien, ja leikkauksen jälkeen se oli varmaa. Ei ole ollut mitään muutoksia tai takaiskuja – kaikki sujuu täsmälleen aikataulussa, jota odotimme ja suunnittelimme.”

”On tyypillistä Oxilta, ettei hän halunnut tämän uutisen varjostavan kauden päätöstä ja, ollakseni täysin rehellinen, ajattelimme että voimme odottaa ja kertoa ihmisille sopivana ajankohtana.”

Liverpoolin keskikenttä koki kesällä toisenkin muutoksen, kun Emre Can siirtyi ilmaiseksi Juventukseen. Tilalle on hankittu jo kuitenkin kaksi kovan tason korvaajaa, kun Naby Keita siirtyi seuraan RB Leipzigistä sekä Fabinho Monacosta.