Advertisement

Päivän huippuottelussa Liverpool isännöi Chelseaa

Liverpool ja Chelsea kohtaavat tänään Valioliigan huippukamppailussa Anfieldillä. Ottelulla on hyvin suuri merkitys molemmille joukkueille. Liverpool tarvitsee pisteet Mestaruustaistoa ajatellen. Chelsea puolestaan taistelee tosissaan neljän joukkoon pääsemisestä ja samalla Mestarien liigan paikasta ensi kaudelle. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Stamford Bridgellä päättyi pistejakoon 1-1 tuloksella. Chelsean maalin teki Eden Hazard ja Liverpoolin osuman iski Daniel Sturridge. 

Molemmat joukkueet pelasivat viikolla myös Euroopan kentillä. Liverpool isännöi tiistaina FC Portoa ja Chelsea vieraili torstaina Prahassa paikallisen Slavian vieraana. Chelsean puolelta jonkinlaista huolta on aiheuttanut se, että Hazardin on useaan otteeseen kerrottu olevan väsynyt suuresta pelimäärästä johtuen. Toisaalta viime sunnuntaina Hazard teki joukkueelleen kaksi maalia, kun Chelsea kaatoi kotikentällään West Hamin 2-0.

“Tunnen positiivista energiaa”, Jürgen Klopp kertoi.

“Viisi tai kymmenen sekuntia sen jälkeen, kun Tottenham tasoitti ottelun Anfieldilla pari viikkoa sitten, näimme mahtavan reaktion kannattajiltamme.”

“Me todella tunnemme olevamme yhtä kannattajiemme kanssa. Et kävele yksin. Et koskaan kävele yksin näissä tilanteissa.”

“Haluamme pitää unelmamme yllä ja tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä.”

Chelsean päävalmentaja Maurizio Sarri kertoi puolestaan loppukauden haasteista.

“Liverpoolin kohtaaminen on vaikeaa, mutta meille tällä hetkellä jokainen ottelu on vaikea”, Sarri kertoi.

“Me tiedämme hyvin tämän ottelun riskit. Tiedämme myös, että kun pelaamme 100% potentiaalillamme, me voimme voittaa pisteitä missä tahansa.”

“Meidän fyysinen ja henkinen tilanne on tällä hetkellä todella hyvä.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom