Advertisement

Palace-legenda kehottaa Wan-Bissakaa miettimään kahdesti ManU-siirtoa – muistutti Zahan tapauksesta samassa iässä

Crystal Palace -legenda John Salakon mukaan Manchester Unitediin vahvasti huhutun Aaron Wan-Bissakan tulisi pohtia kahdesti ennen kuin päättää tulevaisuudestaan.

Palacea kymmenen kauden ajan vuosina 1986-95 pelaajana edustanut Salako nostaa esimerkkinä esiin toisen Palace-pelaajan, Wilfried Zahan, joka siirtyi niin ikään 21-vuotiaana Manchester Unitedin riveihin. Zaha edusti manchesterilaisseuraa kahden kauden ajan ja pääsi pelaamaan vain kahdessa ottelussa.

”Aaronille tämä siirto on liian aikaista”, Salako kertoi Love Sport Radiolle.

”Hän tarvitsee toisen kauden ja enemmän pelejä.

”En ole yllättynyt siitä, että United on lähestynyt häntä, koska he voisivat luultavasti saada hänet halvemmalla nyt ja he ajattelevat, että heidän täytyy tehdä jotain.

”Mutta ainoa huoleni on, että meiltä lähti Wilfried Zaha nuorena Manchesteriin ja hän ei selviytynyt.

”Hän ei ollut tarpeeksi kypsä eikä oikeastaan edes sopinut Man Unitediin.

”Hän päätyi takaisin Palaceen ja on pelannut uransa parasta jalkapalloa siitä lähtien, kun hän tuli takaisin.

Wan-Bissaka pelasi debyyttikaudellaan yhteensä 39 ottelua Palace-paidassa ja herätti vakuuttavilla peliesityksillään suurseurojen kiinnostuksen.

”Se oli hänen ensimmäinen täysi kausi ja se oli aivan mieletön”, Salako hehkutti.

”Hän ei olisi voinut edes haaveilla paremmasta debyyttikaudesta.”

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!