Advertisement

Paraguay piinasi Brasiliaa – Kisäisännät rangaistuspotkuilla välieriin

Kuva: TT

Copa American jatkopelit alkoivat perjantain vastaisena yönä kisaisäntä Brasilian ja Paraguayn välisellä puolivälieräottelulla. Brasilia oli otteluun selkeä ennakkosuosikki, mutta Paraguay oli lähellä jättiyllätystä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui varsin tasaisissa merkeissä, vaikkakin Brasilia otti pallonhallinnan selkeästi itselleen. Puoliajan paras maalipaikka siunaantui Paraguayn Derlis Gonzalezille, jonka maalintekoyrityksen Alisson kuitenkin torjui loistavalla refleksitorjunnalla.

Jos ensimmäinen jakso oli tasainen, samaa ei voi sanoa toisesta. Brasilia vei ja Paraguay vikisi. Suurena syynä tähän oli se, että Paraguay pelasi vajaalla 58. peliminuutista lähtien, kun West Ham -puolustaja Fabian Balbuena ajettiin suoralla punaisella kentältä ulos.

Toisen jakson maalintekoyritykset kirjattiin peräti 18-2 Brasilialle, mutta yksikään yrityksistä ei päätynyt maaliin asti. Lähimpänä maalintekoa oli vaihdosta kentälle tullut Willian, jonka laukaus painui ottelun lisäajalla Paraguay-maalin tolppaan.

Varsinaisen peliajan päättyessä maalittomaan tasapeliin oli vuorossa rangaistuspotkukilpailu – jatkoaikaa ei siis pelata laisinkaan Copa Americassa.

Brassivahti Alisson torjui heti ensimmäisen Paraguayn rankkarin, joten kisaisännät saivat etulyöntiaseman välittömästi.

Rangaistuspotkukilpailun toinen epäonnistuminen nähtiin vasta neljännessä laukojaparissa, kun kahdeksantena laukonut Roberto Firmino ampui pallon ohi maalista.

Viidennessä – ja tässä tapauksessa myös ratkaisevassa – laukojaparissa Paraguayn Derlis Gonzalez epäonnistui, joten brassihyökkääjä Gabriel Jesusille aukesi paikka viedä isännät välieriin. 22-vuotias Jesus kesti paineet ja laukoi pallon vuorenvarmasti maalin vasempaan alanurkkaan.

Brasilia voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 4-3 ja eteni Copa American välieriin, jossa se kohtaa voittajan ottelusta Venezuela-Argentiina.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!