Advertisement

Paul Scholes kertoi näkemyksensä siitä, miksi Lukakun maali-iloittelu loppui

Manchester Unitedissa pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa vuonna 2013 päättänyt seuraikoni Paul Scholes uskoo tietävänsä syyn sille, miksi alkukaudella huippuiskussa olleen belgialaishyökkääjä Romelu Lukakun maalitahti hiipui.

Kesällä Unitediin siirtynyt Lukaku viimeisteli kauden ensimmäisessä kymmenessä ottelussa huikeat 11 maalia, mutta kuudessa viimeisimmässä ottelussa belgialainen on jäänyt maaleitta.

Scholesin mielestä syy maalittomuuteen johtuu Paul Pogban poissaolosta, sekä armenialaisen Henrikh Mkhitaryanin pelivireen laskusta.

– Mielestäni Paul vaikuttaa ratkaisevasti heidän pelitapaansa, kun hän palaa takaisin joukkue on jälleen vahvempi, Scholes totesi BT sportsin haastattelussa.

– Hän toimii yhdistävänä tekijänä joukkueessa, eikä heillä mielestäni ole tällä hetkellä tarpeeksi hyvää kymppipaikan pelaajaa. Sekin vaikuttaa Lukakun pelaamiseen, Scholes jatkoi.

Scholesin mukaan takareisivammasta toipuvan Pogban paluu toisi positiivisuutta Manchester Unitedin pelaamiseen. Nyt Lukaku joutuu tekemään liikaa asioita itse.

– Uskon kritiikin (Lukakun peliesityksiin) tulevan pääasiassa Liverpool-pelistä, jossa hän ei kyennyt pitämään palloa kovinkaan hyvin. Mielestäni Mkhitaryan ei auttanut häntä, eikä hän ole saanut paljon tukea sen ottelun jälkeenkään. Hänen on oltava vahva, käytettävä kroppaansa ja oltava parempi, mutta hän tarvitsee myös tukea muilta pelaajilta.

Lukakulla on tulevana viikonloppuna mahdollisuus katkaista maaliton putki, kun Manchester United matkustaa sunnuntaina Stamford Bridgelle Chelsean vieraaksi. Osumalla Chelseata vastaan, saisi Lukaku ainakin hetkeksi hiljennettyä häntä kritisoineet ihmiset.