Advertisement

Pellegrinin ensimmäinen hankinta laitapakki Fulhamista

Kovissa liemissä keitetyn ison profiilin valmentajan Manuel Pellegrinin saavuttua West Ham Unitedin manageriksi seura on varmasti nostanut mielenkiintoaan myös pelaajien silmissä. Pellegrinin aikakauden ensimmäinen hankinta tuskin kuitenkaan on se, joka tulee suurimpia kohahduksia nostattamaan.

Oikea laitapuolustaja Ryan Fredericks siirtyy Valioliigaan ensi kaudeksi nousseesta Fulhamista West Hamiin. 25-vuotiaan Fredericksin sopimus Fulhamin kanssa päättyy kesällä, joten hän siirtyy West Hamiin ilmaiseksi heinäkuun alussa. West Ham julkisti Fredericksin neljän vuoden mittaisen sopimuksen tänään verkkosivuillaan.

”On mahtavaa, että tämä sopimus vihdoin toteutuu”, Fredericks kommentoi siirtoaan. ”Olemme jutelleet tästä jo jonkin aikaa ja yrittäneet saada sopimusta syntymään ja olemme viimein päässeet maaliin. Olen vain todella innoissani että olen täällä.”

”West Ham United on yksi Valioliigan suurimmista seuroista. Kaikki tietävät West Hamin historian ja oli paljon syitä, jotka toivat minut seuraan.”

Fredericks oli kuluneella kaudella Fulhamin avauksen oikea puolustaja. Häneltä jäi joukkueen 49 ottelusta Mestaruussarjassa ja sen nousukarsinnoissa vain kaksi pelaamatta. Fredericks tykkää tukea vahvasti hyökkäyksiä ja antoi myös yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Hän mainitsi Pellegrinin tärkeänä tekijänä hänen päätöksessään siirtyä West Hamiin.

”Luonnollisesti menossa on jännittävä aika West Hamissa”, Fredericks jatkoi. ”Seura on juuri hankkinut Manuel Pellegrinin uudeksi manageriksi ja kaikki tietävät hänen ansioluettelonsa ja sen mitä hän on aiemmin tehnyt niin Englannissa kuin muissakin liigoissa. Olen varma, että voin oppia häneltä paljon.”