Advertisement

Perjantain paikalliskamppailussa korkeat panokset

Tänä viikonloppuna Valioliiga jatkuu jo perjantaina, kun illan ottelussa ensimmäistä kertaa Lontoon Olympiastadionilla kohtaavat paikallisvastustajat West Ham ja Tottenham. Ottelusta on tiedossa äärimmäisen mielenkiintoinen kamppailu, sillä molemmilla on loppukaudessaan vielä huomattavasti panosta. West Ham tarvitsee voiton varmistaakseen matemaattisesti säilymisensä Valioliigassa, kun taas Tottenham jahtaa yhä ahnaasti Chelseaa taistelussa mestaruudesta.

Joukkueet kohtasivat viimeksi marraskuussa Tottenhamin kotiluolassa White Hart Lanella. West Ham näytti aivan loppuun asti yllättävän ja ryöstävän pisteet johtaessaan 1-2 aina 89. minuutille asti. Tottenhamin tehohyökkääjä Harry Kane iski kuitenkin kaksi nopeaa maalia aivan ottelun loppuhetkillä ja pisteet jäivät kotijoukkueelle.

Koko kauden hyvin ailahtelevasti pelannut West Ham on saanut peräti viiden ottelun tappioputkensa käännettyä, ja nyt joukkue on pelannut neljä edellistä peliä ilman häviötä. Voitto perjantaina varmistaisi tällä hetkellä sarjassa sijalla 15 olevan joukkueen säilymisen Valioliigassa, mutta helpolla se ei sarjan kovavireisintä joukkuetta vastaan tule. West Hamin kaksi edellistä ottelua ovat molemmat päättyneet maalittomaan tasapeliin, eli ilmeisimmät ongelmat ovat ehdottomasti hyökkäyspäässä.

Siihen osastoon saattaa olla kuitenkin tiedossa parannusta, sillä manageri Slaven Bilicin mukaan juuri nuo kaksi peliä nivusvamman takia missannut hyökkääjä Andy Carroll esiintyy perjantain ottelussa jossain muodossa. Välttämättä avaukseen asti Bilic ei miestä kuitenkaan uskalla laittaa. Myös viime lauantain Stoke-ottelussa loukkaantunut vasen pakki Arthur Masuaku saattaa olla pelikunnossa. Jos Masuaku pelaa, West Ham saattaa lähteä samalla avauskokoonpanolla kuin kahteen edelliseenkin otteluun. Muussa tapauksessa hänen paikkansa ottaa Aaron Cresswell. Diafra Sakho, Pedro Obiang, Angelo Ogbonna ja yhdeksällä maalillaan joukkueen paras maalintekijä Michail Antonio ovat edelleen sivussa.

Mauricio Pochettinon ja Tottenhamin tähtäin on edelleen Valioliigan mestaruudessa. Kuva: Alloverpress.fi

Tottenhamin nykyvire Valioliigassa on hurja. Joukkue on voittanut peräti yhdeksän edellistä liigakamppailuaan. Viimeksi se kärsi Valioliigassa tappion helmikuussa Liverpoolin vieraana. Maaleja joukkue ei ole liigassa päästänyt viimeiseen neljään otteluun. Omasta vireestä siis kamppailu mestaruudesta ei tunnu ainakaan jäävän kiinni. Chelsea on kuitenkin edelleen kärjessä neljä pistettä Tottenhamia edellä, kun molemmilla on sarjaa jäljellä neljä ottelua. Tänään Tottenhamilla on oiva mahdollisuus kaventaa ero yhteen pisteeseen ja lyödä viikonlopun ajaksi painetta Chelsealle, joka pelaa oman ottelunsa Middlesbroughia vastaan vasta maanantaina.

Pitkäaikaispotilaat Erik Lamela, Harry Winks ja Cameron Carter-Vickers ovat edelleen Tottenhamilta sivussa. Vasemman pakin Danny Rosen paluu lähestyy, mutta tämä ottelu tulee vielä liian aikaisin. Niinpä Mauricio Pochettinon miehistö saattaakin lähteä samalla avauskokoonpanolla kuin komeaan 2-0 -voittoon viime sunnuntaina päättyneessä Arsenal-ottelussa.

Yksi mielenkiintoinen kaksinkamppailu illan ottelussa käydään maalipuiden välissä. Espanjalainen Adrián aloitti kauden West Hamin ykkösmaalivahtina, mutta ailahtelevat otteet pudottivat miehen marraskuussa nokkimisjärjestyksessä Darren Randolphin taakse. Randolph teki kuitenkin Sunderlandia vastaan loppuminuuteilla tasoitusmaaliin johtaneen virheen, jonka ansiosta Adrián sai uuden mahdollisuuden. Nyt mies onkin pitänyt kahdessa ottelussa maalinsa puhtaana ollen erityisesti Stokea vastaan neljällä torjunnallaan yksi ottelun hahmoista. Adrián on kauden 13 Valioliigan ottelussaan pitänyt maalinsa puhtaana kuudesti, mitä voidaan alemman kastin joukkueessa pitää hyvänä suorituksena.

Tottenhamin maalissa taas ranskalainen Hugo Lloris on ollut koko kauden itse varmuus. 30 ottelussa mies on päästänyt vain 20 maalia ja johtaa puolustusta, joka on päästänyt Valioliigassa selvästi vähiten maaleja. Llorisin 15 nollapeliä on myös koko sarjan paras lukema tällä hetkellä.

West Ham – Tottenham pelataan tänään 5. toukokuuta alkaen klo 22:00 Suomen aikaa.