Advertisement

Pikkuhuuhkajille vakuuttava voitto Liettiasta

Pikkuhuuhkajat ottivat alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa vakuuttavan 0-2 voiton Liettuasta vieraskentällä. Maalien lisäksi vakuuttavuudesta kertoo maalintekotilanteet. Suomi voitti maalintekopaikat 20-5. Suomi aloitti painostamisen jo ensimmäisellä puoliajalla vieden laukaukset nimiinsä 11-1. Maaleja se ei kuitenkaan avauspuoliskolla tehnyt.

Sen sijaan toisella puoliajalla 61. minuutilla Kaan Kairinen vei pikkuhuuhkajat 0-1 johtoon ja Urho Nissilä viimeisteli 0-2 loppulukemat 11. minuuttia myöhemmin.

Voitto oli käynnissä olevissa karsinnoissa Suomen ensimmäinen. Aiemmat neljästä ottelusta Suomi oli pelannut kolmesti tasan ja hävinnyt lohkoa johtavalle Tanskalle. Viiden ottelun jälkeen Suomi on lohkossaan tällä hetkellä viidentenä.

”Vierasvoitto oli totta kai tärkeä ja toinen tärkeä asia oli hyvä viikko yhdessä. Valmistautuminen sujui tosi hyvin, kaikki pelaajat olivat kunnossa ja todella motivoituneita”, päävalmentaja Juha Malinen kertoi ottelun jälkeen.

”Ensimmäinen jakso oli meiltä oikein hyvä. Meillä oli viitisen paikkaa, mutta emme saaneet maalia ja tauolla puhuttiinkin siitä, että mitään rakenteellista muutosta ei tarvita, vaan pitää vain uskoa ja jatkaa samaa pelaamista.”

”Liettua pääsi pariin paikkaan toisen jakson alussa, mutta sitten me löysimme terävyyttä. Kaanin kanssa puhuimmekin, että pitää laukoa, kun hänellä on hyvä laukaus – ja siitä tuli sitten tärkeä avausmaali. Toinen maali oli sitten jo oikein hieno, viimeistely Upilta Benin laukauksen jälkeen suorastaan kliininen. Kaikkineen joukkueen ilme oli hyvä ja voitto oli ansaittu.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom