Advertisement

Pochettino hehkuttaa Sissokoa – ”Yksi tärkeimmistä pelaajistamme”

Tottenhamin ranskalainen keskikenttäpelaaja Moussa Sissoko on pelannut kaikissa paitsi yhdessä joukkueen Valioliiga-otteluista tällä kaudella. Hän on ajoittain saanut kovaakin kritiikkiä peliotteistaan seuran omilta kannattajilta. Manageri Mauricio Pochettino on kuitenkin Sissokon vankkumaton ihailija.

”Hän on ollut yksi tärkeimmistä pelaajistamme”, Pochettino sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Hänelle täytyy antaa kunniaa, koska hän on ainoa pelaaja tässä joukkueessa joka tuo tasapainoa tilanteenvaihdoksiin – hyökkäävästä puolustavaan ja puolustavasta hyökkäävään.”

Viime viikonlopun Valioliigan ottelussa Southamptonia vastaan Sissoko pelasi hieman hyökkäävämmässä roolissa kuin normaalisti. Christian Eriksen oli sairastumisen vuoksi sivussa ja vasta äskettäin pitkästä loukkaantumisesta palannutta Erik Lamelaa lepuutettiin, joten Sissoko nousi ylemmäs. Selkeästi hän on parhaimmillaan kuitenkin kahden suunnan pelaajana, kuten Pochettinokin totesi.

”Joukkueessa ei ole toista pelaajaa, joka pystyy tuomaan tuota tasapainoa. Tämä on paras ominaisuus, jota hän tuo tälle joukkueelle.”

Tottenham osti Sissokon Newcastlesta vuonna 2016 peräti 30 miljoonan punnan siirtosummalla. Isosta hintalapusta huolimatta Sissoko oli viime kaudella avauskokoonpanossa vain kahdeksan kertaa, eikä tuntunut olevan Pochettinon vaatimalla tasolla. Nyt manageri kuitenkin sanoo, että antoi ensivaikutelman vaikuttaa itseensä liikaa.

”Me luomme myyttejä. Minä myös, kuten tekin. Joskus luomme kaikki myyttejä mutta useimmiten emme ole kliinisiä tai rehellisiä siinä, miten arvioimme asioita. Joskus ajattelet jostain tietyllä tavalla ensivaikutelman takia ja se vaikutelma voi pysyä ikuisesti.”