Advertisement

Pochettino: Kane ehkä mukana lauantaina

Edellä aikatauluaan toipunut Tottenham Hotspurin hyökkääjä Harry Kane on mahdollisesti mukana kokoonpanossa jo lauantaina, kun Tottenham kohtaa Valioliigan vierasottelussa Burnleyn.

Alkuperäisen tiedotteen mukaan Kanen piti palata täyteen harjoittelukuntoon maaliskuun alussa, mutta Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon mukaan Kane on harjoitellut jo reilusti yli viikon. Pochettino sanoo, että päätös Kanen ottamisesta lauantaiseen kokoonpanoon tehdään huomisten harjoitusten jälkeen.

”Hän voi erittäin hyvin. Luulen, että meidän pitää arvioida hänet huomisten harjoitusten jälkeen ja tehdä sitten päätös”, Pochettino totesi Sky Sportsin mukaan. ”Mutta mielestäni hän edistyy hyvin, olen tyytyväinen häneen ja ehkä hän on valittavissa lauantain kokoonpanoon.”

Pochettinon mukaan Kane olisi luultavasti itse ollut valmis palaamaan kentille jo aikaisemmin. Manageri on kuitenkin päättänyt varovaisemmasta lähestymistavasta paluuseen.

”En välitä siitä tunteeko hän pystyvänsä pelaamaan vai ei – asiasta päätän lopulta minä yhdessä valmennusryhmän, lääkärin ja koko lääkintähenkilökunnan kanssa”, Pochettino jatkoi. ”Jos häneltä olisi kysynyt kymmenen päivää sitten hän olisi ollut valmis pelaamaan, mutta lopulta päätös on aina minun. Minä olen se joka ottaa riskin, tekee päätöksen ja muut joukkueeseen liittyvät päätökset.”

Kanen paluu tulee erinomaiseen saumaan Tottenhamille, jolla on edessä haastavia otteluita. Ensi viikon kahdessa Valioliiga-ottelussa joukkue kohtaa paikallisvastustajat Chelsean ja Arsenalin. Seuraavalla viikolla on luvassa toinen osaottelu Mestarien liigassa Borussia Dortmundia vastaan. Ennen maajoukkuetaukoa vastaan astelee Valioliigassa vielä Southampton sekä sarjakärjessä oleva Liverpool.