Advertisement

Pochettino kommentoi Kanen peluutusta: ”En kadu päätöstäni”

Tottenham joutui poistumaan eilen Mestarien liigan finaalista karvas 0-2 tappio niskassaan. Liverpool meni ottelussa johtoon jo toisella minuutilla saamansa rangaistuspotkun turvin. Loppunumerot sinetöitiin 87. minuutin kohdalla. Paljon puhetta etenkin tappion jälkeen on herättänyt Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon päätös peluuttaa finaalissa Harry Kanea. Kane loukkaantui puolivälierissä Manchester Cityä vastaan otteluparin ensimmäisessä osassa ja on ollut sivussa siitä lähtien.

Pochettino kertoo kuitenkin, että hänen päätöksensä peluuttaa tähteään oli hyvin analyyttinen, eikä hän katu tekemäänsä päätöstä.

”Ei tässä ollut mitään draamaa. Se oli päätös. Mielestäni Harry Kane päätti ottelun virkeänä puolentoista kuukauden jälkeen. Hän ei onnistunut maalinteossa, mutta lupaan teille, että päätökseni oli hyvin analyyttinen. En kadu päätöstäni”, argentiinalainen kertoi ottelun jälkeen.

Pochettinoa on viety kauden aikana milloin Manchester Unitediin ja milloin Real Madridiin. Viimeisimpänä huhuihin on noussut Juventus, joka etsii parhaillaan uutta manageria.

”Meillä tulee olemaan aikaa puhua tulevaisuudesta.”

”Se voi olla huomenna.”

”Mielestäni nyt ei ole aika puhua siitä, sillä asiat voidaan tulkita väärin. Ihmiset haluavat verrata minua eri managereihin, mutta me olemme hyvin erilaisissa lähtökohdissa. Meidän kunnianhimomme on uskomaton. Seura pelasi juuri ensimmäisen Mestarien liigan finaalinsa.”

 

BETSAFE TARJOAA ILMAISVETOKLUBIN. NAPPAA TÄSTÄ KAKSI 10€ ILMAISVETOA JOKA VIIKKO!

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom