Advertisement

Pochettino syyttää erotuomaria Arsenalin avausmaalista Pohjois-Lontoon derbyssä: ”Siinä tapahtui kaksi virhettä”

Tottenham koki lauantaina karvaan tappion, kun Arsenal voitti Pohjois-Lontoon derbyn 2-0-lukemin. Arsenalin 1-0-osuma jätti vierasjoukkueelle jossiteltavaa, sillä maaliin johtanut vapaapotku tuli heppoisin perustein, ja osuman keskityksestä viimeistellyt toppari Shkodran Mustafi oli tilanteessa paitsion rajamailla.

Ainakin Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino oli vakuuttunut ottelun jälkeen siitä, että Tottenham kärsi avausmaalissa kahdesti vääryyttä.

”Jos analysoi peliä, kunnes päästimme ensimmäisen maalin 36 minuutilla, joukkue oli pelannut siihen asti hyvin. Olimme parempia kuin Arsenal, mutta lopulta tällaiset virheet ovat valtavia”, Pochettino toteaa The Telegraphin verkkosivuilla.

”Se ei ole vain yksi virhe. Siinä on kaksi virhettä. Se ei ollut rike ja se oli paitsio. Se oli hyvin selvä asia. Sillä hetkellä kaikki meidän suunnitelmat muuttuivat ja se vaikuttaa joukkueeseen. Kun päästimme nopeasti 2-0-maalin, on aina vaikeaa tulla takaisin tämäntyyppiseen otteluun. Kun analysoi kahden samantasoisen joukkueen pelaamista, ensimmäisen maalin tekevällä osapuolella on iso mahdollisuus voittaa”, Pochettino sanoo.

Pochettino sivuutti tilastot, joiden mukaan Tottenhamilla on vaikeampaa Valioliigan suurseuroja vastaan vieraissa kuin kotona.

”Olemme samassa tilanteessa kuin muutkin seurat. Arsenalilla oli vaikeuksia pelata Manchester Cityä vastaan heidän edellisessä ottelussaan, ja Manchester Unitedilla oli vaikeuksia pelata Chelseaa vastaan. On aina etu pelata kotona.”

”Ei se ole ainoastaan Tottenham, joka taistelee pelatakseen isoja vastaan vieraissa kuten kotona. Tarvitsemme monia asioita. Meidän täytyy voittaa titteleitä, rakentaa uusi stadion, rakentaa iskukykyinen kokoonpano ja peluuttaa nuoria pelaajia”, Pochettino kertoo.

Pochettino kielsi, että hänellä olisi riitoja Danny Rosen kanssa, joka ei mahtunut ottelussa edes penkille ja treenasi yksin seuran harjoituskeskuksessa Enfieldissä. Rose ei ollut mukana alle 23-vuotiaiden ottelussa, jossa pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi ollut Erik Lamela pelasi.

”Kun on poissa kymmenestä yhteentoista kuukautta ja palaa takaisin kehiin, on joskus parempi päätös treenata. Nyt hän on valmiimpi seuraavaan peliin kuin jos hän olisi ollut penkillä tuhlaamassa aikaansa, koska se ei ole sama asia.”, Pochettino kommentoi Rosen tilannetta.