Tänään Valioliigan ja sitä seuraavien maailmaa on kuohuttanut Tottenhamin laitapuolustaja Danny Rosen kommentit. Rose kritisoi seuraansa hankintojen puutteesta ja ilmaisi selkeästi olevansa valmis siirtymään muualle. Nyt Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino on vastannut Rosen huoliin. Pochettino sanoo olosuhteiden olevan Tottenhamissa erilaiset kuin muissa seuroissa, mutta uskoo kuitenkin, että hankintoja yhä tehdään.
”Ei ole helppoa löytää oikean profiilin pelaajia, mutta uskon että hankimme joitain pelaajia tulevien viikkojen aikana”, Pochettino kommentoi BBC:n radiohaastattelussa.
Kyle Walker siirtyi kesällä Manchester Cityyn, ja hänen lähtönsä on ainoa siirto, mitä Tottenham on tehnyt kesällä kumpaankaan suuntaan. Heinäkuun lopulla Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy puolusteli hankintojen puutetta ja sanoi, että Valioliigan kestämätöntä rahan tuhlaamista vastaan on taisteltava. Tottenhamilla on lisäksi niskassaan 750 miljoonaa puntaa maksava White Hart Lanen remontti, mutta se ei Levyn mukaan vaikuta hankintoihin. Pochettino oli Levyn kanssa samoilla linjoilla.
”Minun tietämykseni liikemaailmasta on vähäistä ja arvostan tietysti hänen mielipidettään”, Pochettino sanoi. ”Mielestäni hän on yksi maan tärkeimmistä liikemiehistä ja hänellä on varmasti monta syytä sanoa niin. On totta, että olosuhteemme ovat ehkä hieman erilaiset kuin muilla joukkueilla, mutta meidän täytyy odottaa ja olla varmoja, että saamme oikean pelaajan joka voi auttaa meitä.”
”Haluamme vahvistua eri osa-alueilla, jokaisella osa-alueella. Ehkä kolme tai neljä pelaajaa, sekä hyökkääviä että puolustavia. Tarvitsemme yhden jokaiseen linjaan.”
Historia osoittaa, ettei Levyn ja Pochettinon puheet välttämättä ole täysin perusteettomia. Viime elokuussa Moussa Sissoko siirtyi joukkueeseen aivan siirtoikkunan viimeisten tuntien aikana. Muita viime vuosina seuraan siirtoikkunan viime hetkillä siirtyneitä pelaajia ovat mm. Son Heung-min, Erik Lamela, Hugo Lloris ja Clint Dempsey.