Advertisement

Pochettinon mukaan Kane on valmis MM-Kisoihin ”Hän on vahva kaveri”

Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino kertoo seuran tähtipelaajan Harry Kanen olevan valmis MM-Kisoihin. Englannin ykköshyökkääjän harteilla on suuret paineet vastata maan maalinteosta. Pochettinon mukaan pelaaja tulee olemaan valmis niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kane oli jonkin aikaa sivussa kantapää vamman takia. Vamma on vaikuttanut Kanen peliin myös viimeisen parin viikon ajan.

”Hän on vahva kaveri. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen varma, että hän on valmis. Ensinnäkin hän pelaa hyvin meillä ja ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän saapuisi hyvässä kunnassa MM-Kisoihin”, Pochettino kertoi.

”Hänen on parannettava suoritustaan, mutta olen silti tyytyväinen. 150 ottelussa 105 maalia. Mitä muuta voimme sanoa? Hän on fantastinen hyökkääjä.”

”Viimeiset pari viikkoa ei ole olleet kovin hyvä jakso hänellä. Hän on ihminen, kuten kuka tahansa. Vamma on vaikuttanut hieman, mutta muiden avulla hän tulee pärjäämään hyvin.”

Englannin maajoukkueen maalintekovastuu on ollut hyvin pitkälle Kanen harteilla. Kanen ollessa muutamasta viimeisestä Englannin maaottelusta sivussa, maa ei ole juuri maaleilla mässäillyt.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom