Advertisement

Poolin kohdalla tätä voi jo kutsua tappioputkeksi – lähti kuoroon FA Cupista

Liverpool panosti FA Cupin neljännesvälieräotteluun Chelseaa vastaan tänään pykälän aiemmin nähtyä enemmän. Liigacupissa ja FA Cupissa reservipainotteisilla kokoonpanoilla tällä kaudella pelanneen Poolin mikstuura oli nyt raikas sekoitus nimekkäämpiä runkopelaajia ja tuoreempaa osastoa: avauksessa nähtiin muun muassa Mane, Fabinho ja van Dijk, kun taas Firmino, Milner ja Salah otettiin sisään vasta vikalla kaksikymppisellä. Maalissa oli Adrian. Näillä aseilla ei kaadettu Chelseaa, joka voitti Willianin ja Barkleyn maaleilla 2-0 ja pudotti tuloksella Liverpoolin jatkosta.

Viimeksi Liverpool hävisi lauantaina Watfordille Valioliigassa. Joukkue on kulkenut tällä kaudella miltei voitosta voittoon siinä määrin, että kahden ottelun ”tappioputki” herättää jo huomiota. Edellisen kerran joukkue on hävinnyt kaksi ottelua putkeen heinäkuussa, ja jos ystävyysotteluita ei lasketa, haetaan kahta perättäistä häviötä tammikuulta 2019 saakka.

Valmentaja Jürgen Kloppille olisi taatusti kelvannut ”tripla”, eli voitot Valioliigasta, Mestarien liigasta ja FA Cupista. Ensimmäinen niistä on jo miltei saavutettu, kun taas Mestarien liigan osalta jännät vaiheet jatkuvat ensi viikolla. FA Cupin suhteen haave tästä kolminaisuudesta voidaan kuitenkin nyt haudata. Vaikka se onkin näistä kolmesta myös se vähiten himoittu, on varmaa, että pukukopissa ei oltu pelin jälkeen tyytyväisiä. Olisiko ainekset jopa pieneen paniikkiin, jos sarjan puolella johto ei olisi niinkin tuntuva kuin se nyt on?