Advertisement

Potkut uhkaavat Hughesia – lauantaina pakkovoiton paikka

Stoke Cityn managerilla Mark Hughesilla on lauantaina melkoisen iso peli. Stoke kohtaa Valioliigassa West Bromwich Albionin, ja mikäli Potters ei voittoa pelistä hae, joutuu 54-vuotias walesilainen työttömäksi.

Joulun ollessa aivan nurkan takana on moni valioliigamanageri saanut kuluneella kaudella jo kenkää. Viimeksi liigan jumbojoukkue Swansea City antoi potkut managerilleen Paul Clementille eilen keskiviikkona. Joulua voidaan pitää jonkinlaisena merkkipaluuna valioliigakaudessa: mikäli silloin joukkue löytyy putoajan paikalta, ja penkin päässä on sama henkilö kuin kauden alussa, ovat managerin potkut hyvin todennäköiset.

Tämä säännönmukaisuus uhkaa nyt käydä toteen Mark Hughesin kohdalla. Stoke on tällä hetkellä vain pisteen putoamisviivan yläpuolella, ja häviämällä toiseksi viimeiselle West Bromille se siirtyisi varmuudella putoajan paikalle. Tasapelikin saattaisi tarkoittaa tipahtamista sarjataulukossa, mikäli kolmanneksi viimeinen Newcastle United onnistuisi voittamaan samoin lauantaina pelattavan vieraspelinsä West Ham Unitedia vastaan.

Hughesin Stoke on hävinnyt peräti 10 kahdeksastatoista valioliigaottelustaan. Voittoja ja tasapelejä Potters on liigassa kirjauttanut neljä kumpaakin. The Guardianin tietojen mukaan Stoken hallitus ei haluaisi antaa seurassa vuodesta 2013 valmentaneelle Hughesille potkuja, mutta on asettanut hänelle työpaikkansa säilyttämisen ehdoksi voiton West Bromia vastaan lauantaina, jotta keskienglantilaisseura välttäisi putoajan paikalle valahtamisen jouluksi.

Tekijä, joka saattaa toimia walesilaismanagerin eduksi, on se että Valioliigan managerimarkkinat ovat tällä hetkellä melko tyhjät. Monen seuran jo annettua tällä kaudella potkut managereilleen, ovat Roy Hodgsonin ja Sam Allardycen kaltaiset kokeneet, ”varmat” nimet jo löytäneet täksi kaudeksi töitä toisaalta.

Hiljattain West Bromista kenkää saanut Tony Pulis olisi vapaana, mutta hänen valintaansa vastaan sotii hänen historiansa Stoken kanssa. Pulis valmensi Stokea aikoinaan peräti 7 vuoden ajan, mm. nostaen seuran Valioliigaan. Pulisin jälki seurassa on vahva, mutta Stokessa on Pulisin jälkeen yritetty mennä eteenpäin, tavoitteena pelata hyökkäävämpää jalkapalloa ja haastaa Valioliigan huippujoukkueita.

Toinen vaihtoehto voisi olla Louis van Gaal. Legendaarinen, viimeksi Manchester Unitedia luotsannut hollantilaisvalmentaja ilmaisi hiljattain halunsa palata Valioliigaan. Van Gaal tosin puhui tuolloin, että tekisi paluun nimenomaan johonkin  Valioliigan huippuseuroista, joihin Stoke ei millään mittarilla kuulu, joten myös hollantilaisen paluu englantilaiseen jalkapalloon Stoke-pestin muodossa on epätodennäköistä.

Näiden vaihtoehtojen epätodennäköisyydestä huolimatta on todettava, etteivät maailmasta jalkapallovalmentajat lopu. Stoke on valioliigaseurana houkutteleva vaihtoehto lähes kelle tahansa managerille, ja seura löytäisikin varmasti pätevän korvaajan Hughesille.

Hughesin potkuja voidaankin pitää lähes varmoina, mikäli voittoa ei West Bromia vastaan tule.

 

Lähde: The Guardian