Advertisement

Profiili: Cesc Fabregas

Chelsean keskikentällä viihtyvä Francesc Fàbregas Soler eli Cesc, syntyi neljäs toukokuuta 1987 Espanjassa, Katalonian alueella sijaitsevassa reilun 15 000 asukkaan Arenys de Marissa. Valioliigassa Cesc on edustanut nykyisen seuransa Chelsean ohella myös Arsenalia. Näiden joukkueiden välissä pelaaja edusti lapsuuden suosikkiseuraansa FC Barcelonaa kolmen kauden ajan vuosina 2011 – 2014. Cesc on kihloissa 12 vuotta vanhemman Daniella Semaanin kanssa ja parilla on kolme yhteistä lasta, tyttäret Lia sekä Capri sekä poika Leonardo.

Nuoruusvuodet

Cesc aloitti seurajoukkueessa jalkapallon pelaamisen kahdeksan vuoden iässä. Seuraksi valikoitui tuolloin CE Matero. Materossa pelatessaan Cescin valmentaja jätti pelaajan kokoonpanon ulkopuolelle aina kun joukkue kohtasi FC Barcelonan. Tarkoituksena oli piilottaa pelaaja Barcelonan pelaajatarkkailijoilta. Taktiikka ei kuitenkaan toiminut kovin pitkään, sillä Cescin ollessa vain kymmenvuotias, hän siirtyi 40 kilometrin päähän FC Barcelonan juniorimyllyyn La Masiaan. Aluksi Cesc harjoitteli La Masiassa vain kerran viikossa ja pelasi ja harjoitteli muun ajan vanhassa seurassaan. Loppujen lopuksi pelaaja siirtyi La Masiaan täysipainoisesti.

Barcelonasta pelaaja siirtyi Englantiin ja Valioliigassa pelaavan Arsenalin akatemiaan syyskuussa 2003. Kesällä ennen Arsenal-siirtoaan Cesc pelasi Espanjan alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa Espanjan paidassa. Kisat pidettiin tuolloin Suomessa. Espanja sijoittui turnauksessa toiseksi Brasilian jälkeen ja espanjalainen voitti koko turnauksen maalikuninkuuden, vaikka oli keskikenttäpelaaja.

Arsenal

Sopeutuminen Englantiin oli alkuun Cescille aluksi vaikeaa, mutta tilannetta auttoi espanjaa puhuva joukkuetoveri Philippe Senderos.

Espanjalainen pelasi ensimmäisen ottelunsa Arsenalin ykkösmiehistössä seuraavalla kaudella. Tuolla kaudella nuori espanjalainen solmi myös ensimmäisen ammattilaissopimuksensa seuran kanssa. Tämä tapahtui noin vuosi Arsenaliin siirtymisensä jälkeen. Tuolla kaudella koettiin myös paljon puhuttu ”Battle of the Buffet”, johon liittyen Fabregas viimein muutama viikko sitten myönsi olleensa pelaaja, joka heitti Sir Alex Fergusonia pizzalla. Pelaaja pyysi televisiolähetyksessä tekoaan Manchester Unitedin valmentajalegendalta anteeksi.

Arsenal myi keskikenttäpelaajan Patrick Vieran Juventukseen ennen seuraavan kauden alkua. Tämä vapautti espanjalaiselle pelipaikan avauskokoonpanossa, jonka Cesc otti pian omakseen. Samalla Cesc sai Arsenalissa itselleen oman pelinumeronsa neljä. Pelinumeron taustalla on Cescin nuoruudenidoli Pep Guardiola, joka pelasi Cescin nuoruusvuosien suosikkiseurassa Barcelonassa tuolla numerolla.

Arsenal ajautui uuden stadionhankkeensa johdosta jonkinasteiseen muutostilaan eikä pelaaja päässyt koskaan joukkueessa voittamaan pokaaleita kauden 2004 – 2005 jälkeen. Arsenal pääsi Mestarien liigan finaaliin kaudella 2005 – 2006, mutta hävisi finaalin Barcelonalle niukasti 2-1.

Fabregas valittiin Arsenalin kapteeniksi marraskuussa 2008. Hän jatkoi seuran kapteenina vielä seuraavat kaksi kautta ennen siirtoaan takaisin nuoruusvuosien suosikkiseuraan FC Barcelonaan, jota valmensi tuolloin hänen idolinsa Guardiola.

Kuva: Alloverpress.fi

FC Barcelona, round 2

Pelaajan siirtoa edelsi kaksi kesää kestänyt huhumylly, jossa pelaajaa vietiin vahvasti katalonialaisseuraan. Elokuussa 2011 siirto viimein tapahtui ja Arsenal sai pelaajastaan 29 miljoonaa euroa ja lisäksi vielä 5 miljoonaa euroa myöhemmin. Summa oli tuolloin erittäin suuri siirtokorvaus pelaajasta. Lisäksi Cesc joutui maksamaan Arsenalille miljoona euroa kaudessa omasta palkastaan seuraavan viiden vuoden ajan.

Siirtyessään Barcelonaan Cesc oli luonut edellisen viiden kauden aikana Arsenalissa 466 maalintekomahdollisuutta itselleen ja joukkuetovereilleen. Tämän lisäksi hän oli tehnyt 48 maalia ja antanut 86 maaliin johtanutta syöttöä. Tilastot olivat Euroopan huippusarjojen parhaimmat ja taakse jäivät myös uuden seuran joukkuetoverit Xavi ja iniesta, joista molemmilla oli enemmän pelattuja otteluita kuin Cescillä.

Guardiolan Barcelona oli todella kova. Fabregasilla oli ajoittain vaikeaa mahtua joukkueen avauskokoonpanoon ja hän joutui usein tästä syystä pelaamaan laidalla sekä hyökkääjänä. Pelipaikat eivät ole Fabregasille kovin ominaiset, joskin hän pelasi ajoittain myös Espanjan maajoukkueessa niin kutsutulla ”valeysi” paikalla. Barcelonassa pelaaja voitti pitkästä aikaa ensimmäisen todellisen pokaalin, kun seura voitti Copa del Reyn pelaajan ensimmäisellä kaudella ja seuraavalla kaudella La Liga mestaruuden.

Kuva: Alloverpress.fi

Chelsea

Heinäkuussa 2014 Cesc palasi takaisin Englantiin. Osoitteeksi paljastui hieman yllättäen Chelsea. Ollessaan vielä Arsenalin kapteeni Cescin huhuttiin sanovan, ettei hän ikinä pistäisi Chelsean paitaa päälle. Ja mikäli niin tapahtuisi, ihmisillä olisi oikeus tappaa hänet. Se oliko pelaaja oikeasti sanonut nämä sanat, ovat toistaiseksi mysteeri, mutta Chelsea on joka tapauksessa pelaajan nykyinen seura.

Yhdeksi syyksi Chelsean valintaan on kerrottu olevan Arsene Wengerin päätös olla hankkimatta espanjalaista takaisin. Arsenal oli hankkinut vuotta aiemmin ja ranskalainen ei kokenut tarvetta espanjalaiselle joukkueen keskikentällä. Hänen mielestään pelaajat pelasivat samalla pelipaikalla ja joukkueessa ei ollut tilaa molemmille.

Fabregas voitti Chelseassa kauan himoitsemansa Valioliigan mestaruuden heti ensimmäisellä kaudellaan. Tuolloin managerina toiminut Jose Mourinho piti espanjalaisen pelityylistä ja Cesc sai heti suuren roolin seurassa. Hän antoi Valioliigassa ensimmäisellä kaudella myös eniten maalisyöttöjä kaikista pelaajista. Ensimmäisellä kaudellaan uudessa seurassa hänestä tuli Valioliigahistorian ensimmäinen pelaaja, joka oli onnistunut antamaan maalisyötön kuudessa peräkkäisessä pelissä.

Seuraava kausi meni joukkueelta aivan penkin alle ja Mourinho sai potkut ennen vuodenvaihdetta. Kausi ei ollut myöskään Cescille suuri menestys ja iso osa seuran kannattajista piti Cescia, Diego Costaa sekä Oscaria syypäinä seuran heikkoon menestykseen.

Kaudella 2016 -2017 seuraan tuli manageriksi Antonio Conte, joka johdatti lopulta joukkueen takaisin Valioliigan mestareiksi. Cescin huhuttiin kauden alkupuolella vaihtavan seuraa, mutta pelaaja pelasi Conten alaisuudessa koko kuluneen kauden. Peliaikaa tuli huomattavasti vähemmän kuin kahdella edellisellä kaudella, mutta pelaaja pysyi seurassa. Cesc on pelannut Conten alaisuudessa myös tällä kaudella ja toistaiseksi rooli on ollut huomattavasti viime kautta suurempi.

Kuva: Alloverpress.fi

Maajoukkueura

Cesc on kolunnut läpi kaikki Espanjan nuorisomaajoukkueet. Aikuisten maaotteluita pelaajalla on takanaan 110 ja maaleja näissä toistaiseksi 15. Fabregas voitti Espanjan paidassa maailmanmestaruuden vuonna 2010 ja Euroopanmestaruudet 2008 ja 2012. Pelaajan ura maajoukkueessa jatkuu edelleen. Häneltä löytyy myös kolme pelattua maaottelua Katalonian paidassa. Mielenkiintoista on nähdä mikä tulee olemaan Fabregasin ratkaisu, mikäli Katalonia jonain päivän saa haluamansa itsenäisyyden.

Oikeustaistelu

Cesc joutui vuonna 2013 käymään pitkän oikeustaistelun lastensa äidin ex-miestä vastaan. Oikeuden käynnin syynä oli Daniella Semaanin sekä tämän ex-miehen Elie Taktoukin avioliiton aikainen asunto. Semaanin kerrottiin ero-oikeudenkäynnissä kertovan, että Cesc ei ollut niin varakas kuin ihmiset kuvittelivat. Semaan halusi, että avioliiton aikainen asunto myytäisiin, jotta hän saisi ylläpidettyä elinkustannuksia. Oikeus määräsi asunnon myytäväksi ja Semaan sai 1,4 miljoonan punnan korvauksen. Kolme viikkoa oikeuden tuomion jälkeen Fabregasin omistama yhtiö teki asunnosta huomattavasti asunnon arvoa alemman tarjouksen 5,4 miljoonaa puntaa.

Semaanin ex-mies pyysi lisää aikaa asunnon myyntiin, sillä hän arvioi asunnon arvoksi vähintään seitsemän miljoonaa puntaa. Oikeus kuitenkin päätti tapauksen Fabregasin hyväksi ja asunto myytiin hänelle 5,4 miljoonalla punnalla.

Uran jatko

Pelaaja on tällä hetkellä 30-vuotias, joka ei ole puolustavalle keskikenttäpelaajalle vielä kovinkaan paljon. Cesc on saanut myös pelata suhteellisen terveenä, joten pelivuosia pelaajalla varmasti on varastossa vielä jonkin verran. Toistaiseksi pelaaja on päättänyt jatkaa uraansa nykyisessä seurassaan Chelseassa ja peliaikaa tulee tällä hetkellä riittävästi. Pelaaja viihtyy Lontoossa, joten on vaikea nähdä pelaajan siirtyvän pois Stamford Bridgeltä ainakaan vapaaehtoisesti.