Advertisement

Pukki-buumi yltyy! Suomalaishyökkääjä sai oman nimikko-oluen

Kuva: TT, Thanassis Stavrakis

Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Norwichin hyökkääjä Teemu Pukilla on ollut ikimuistoinen vuosi.

Keväällä Norwich varmisti nousunsa Valioliigaan voittamalla Mestaruussarjan suvereenisti. Pukki teki kauden aikana hurjat 29 maalia ja voitti sarjan maalikuninkuuden.

Valioliigassa Pukki aloitti hurjalla tavalla tekemällä viiteen ensimmäiseen otteluun kuusi maalia, tullen samalla valituksi Valioliigan elokuun parhaana pelaajana.

Suurin Pukin uroteko – ainakin näin suomalaisittain ajateltuna – tapahtui kuitenkin EM-karsinnoissa, joissa Pukki oli pysäyttämätön. Kymmeneen karsintaotteluun syntyi kymmenen maalia ja Suomi eteni ensimmäistä kertaa historiassa arvokisoihin.

Pukki-buumi on yltynyt kovaksi Suomen lisäksi myös Englannissa, jossa Pukki on saanut nyt myös oman nimikko-oluen.

Norwichin sponsoreihin kuuluva itäenglantilainen panimo Woodforde’s loi Suomen ja Pukin EM-kisapaikan kunniaksi The Perfect Finnish -nimisen 3.8% amber ale oluen. Olut on ensimmäistä kertaa myynnissä Norwichin kotistadion Carrow Roadilla tulevana viikonloppuna, kun Norwich kohtaa Arsenalin.

Pukin nimikko-oluen jakelua on tarkoitus levittää myös pubeihin ja kauppoihin.

Betssonin Black Friday -tarjous! Lunasta 500% ensitalletusbonus!