Advertisement

Putoamiskamppailussa mukana oleva Swansea saa vieraakseen Chelsean

Swansea kohtaa tärkeässä kotiottelussa lauantai-iltana Chelsean. Swansea on neljän pisteen turvin putoamisviivan yläpuolella viimeisenä joukkueena, joka toistaiseksi on turvassa. Joukkueella on kuitenkin vielä neljä ottelua jäljellä, joten kovin turvallinen johto ei vielä tässä vaiheessa ole. Swansea tarvitsisi ehdottomasti lisäpisteitä Chelseaa vastaan. Joukkueet kohtasivat Lontoossa marraskuussa ja tuo ottelu päättyi Chelsean niukkaan 1-0 kotivoittoon.

Swansea on ajoittain pelannut loistavasti ja toisinaan erittäin heikosti. Ailahtelevuus on ollut kuvaavaa Swansean esityksissä kuluvalla kaudella. Swansean maalivahti Lukasz Fabianski kuuluu tilastojen valossa sarjan kärkimaalivahteihin ja onkin torjunnoillaan pitänyt walesilaisia usein otteluissa hyvin mukana. Näitä torjuntoja tarvitaan myös loppukaudesta, mikäli joukkue mielii pelata Valioliigaa myös ensi kaudella.

Chelsea on ollut Swansean tavoin hyvin ailahteleva joukkue. Joukkueella on edelleen teoreettinen mahdollisuus kammeta Tottenhamin ohi nelospaikalle sarjataulukossa ja samalla Mestarien liigaan oikeuttaviin sijoihin. Ero Tottenhamiin on viisi pistettä, joten se tarvitsee mielellään kaikista jäljellä olevista ottelusta maksimipisteet. Samalla Tottenhamin olisi hieman autettava Chelseaa häviämällä omista otteluistaan ainakin kaksi.

”Kyseessä on jälleen David vastaan Goljat. Pelaamme erittäin hyvää joukkuetta vastaan. Heillä on loistavia pelaajia, jotka menevät MM-kisoihin kauden jälkeen. Heillä on myös loistava manageri”, Carlos Carvalhal kertoi lehdistötilaisuudessa.

”Yritämme saada kolme pistettä. Se ei tule olemaan helppoa ja pelaamme putoamistaistelussa olevaa joukkuetta vastaan. He ovat myös hyvässä vireessä”, Antonio Conte puolestaan kertoi lehdistötilaisuudessa.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom