Valioliigan putoamiskamppailuun ajautunut Stoke City on vahvistanut rivejään Moritz Bauerilla. Oikeana laitapuolustajana tunnettu Bauer siirtyy Stoken riveihin venäläisseura Rubin Kazanista.
25-vuotias Bauer on syntynyt Sveitsissä ja edustanut maata nuorisomaajoukkueissa. Hän kuitenkin vaihtoi kansalaisuutensa Itävallaksi, jonka maajoukkueessa mies teki ensiesiintymisensä syyskuussa 2017 MM-karsintaottelussa Walesia vastaan.
Itävallan maajoukkuepelaaja pelasi pitkään sveitsiläisseura Grasshoppersin riveissä, kunnes siirtyi Venäjälle vuonna 2016 noin 3,5 miljoonan punnan siirtosummalla.
Bauer on ollut säännöllisesti tällä kaudella Rubin Kazanin avauskokoonpanossa ja pelannut välillä myös keskikentän oikeassa laidassa.
Stoken toimitusjohtaja Tony Scholes puhkui iloa kertoessaan Bauerin liittymisestä seuraan.
”Hän on pelaaja jota olemme jo hetken aikaa seuranneet ja jonka myös Mark Hughes olisi halunnut tuoda seuraan.
”Moritz saapui viime viikolla Englantiin läpikäymään lääkärintarkastuksen ja keskustelemaan sopimusehdoista. Nyt olemme päässeet yhteisymmärrykseen pelaajan kanssa siirtymisestä seuraan.
”Hän on erittäin arvostettu pelaaja, joka murtautui Itävallan maajoukkueeseen viime vuonna. Hän tulee lisäämään vaihtoehtojamme puolustuspäässä, Scholes sanoi.
Bauer allekirjoitti Stoken kanssa neljän ja puolen vuoden sopimuksen, joka pitää hänet seurassa kesään 2022 asti. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen. Bauerin debyytti uudessa joukkueessa saatetaan nähdä ensi viikon maanantaina, kun Stoke matkustaa Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi.
🖊️ #SCFC have signed Austrian international Moritz Bauer from Rubin Khazan for an undisclosed fee.#WelcomeMoritz 🔴⚪️ pic.twitter.com/uOka5I5655
— Stoke City FC (@stokecity) January 9, 2018