Advertisement

Rafa Benitez odottaa ratkaisua tulevaisuutensa suhteen

Newcastle United on paininut omistajakuvioidensa takia jo pidemmän aikaa epäselvässä tilanteessa. Nykyinen omistaja Mike Ashley haluaisi myydä seuran, eikä ole satsannut esimerkiksi pelaajahankintoihin enää juurikaan rahaa. Potentiaaliset ostajat eivät ole myöskään olleet valmiita kohtaamaan Ashleyn asettamaa pyyntihintaa.

Siitä huolimatta manageri Rafa Benitez on tehnyt edustusjoukkueen peräsimessä hyvää työtä. Newcastle ei periaatteessa ole vielä varmistanut säilymistään valioliigassa, mutta seitsemän pisteen ero viimeisellä putoajan paikalla olevaan Cardiffiin vaikuttaa melko turvalliselta. Kaiken lisäksi välissä on kolme muutakin seuraa, joiden pitäisi kaikkien onnistua nousemaan Newcastlen ohi.

Benitezin tulevaisuus on kuitenkin epäselvä. Hänen sopimuksensa Newcastlen kanssa on päättymässä tämän kauden jälkeen, eikä uudesta sopimuksesta ole vielä tietoa. Viime kuussa esiin nousi huhu, jonka mukaan Benitez etsisi valmennuspestejä Ranskasta. Tämän huhun espanjalainen kuitenkin tyrmää.

”Kun luin sen uutisen 6. päivä maaliskuuta, olin täällä harjoitusten jälkeisellä lounaalla”, Benitez totesi Sky Sportsin mukaan. ”Lähdin kotiin seitsemän tai kahdeksan maissa, joten ei siinä ole mitään totuutta.”

Benitezin mukaan hän on tällä hetkellä kiinnostunut keskustelemaan ainoastaan Newcastlen kanssa, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut.

”Ainoa seura, jonka kanssa tällä hetkellä puhun tulevaisuudestani, on Newcastle United, ja odotan heidän vastaustaan”, hän jatkoi. ”En tiedä rehellisesti koska se tulee, mutta odotan vastausta.”