Advertisement

Ranierille rahaa tammikuun siirtoikkunaa silmällä pitäen

Fulhamin uusi manageri Claudio Ranieri kertoo saaneensa seuran puheenjohtajalta takuut, joiden mukaan italialaisella on käytössään tuhti siirtokassa tammikuun siirtoikkunan aikana. Fulham vahvisti joukkuettaan kesän aikana yli 100 miljoonalla punnalla viime kesän aikana. Fulham on paperilla erittäin nimivahva ryhmä, mutta joukkueen yhteispelaaminen ei ole toistaiseksi vielä hitsautunut toivotulla tavalla. Tämä oli myös syy edellisen managerin Slavica Jokanovicin potkuihin. Ranieri kertoo myös, ettei ole vielä varma tuleeko hän tarvitsemaan uusia hankintoja.

”Olen keskustellut puheenjohtajan kanssa tästä”, Ranieri kertoi.

”Rekrytointiosastolla on muutama ihminen tekemässä töitä ja he tuovat minulle muutamia nimiä

”Tällä hetkellä teen töitä nykyisten pelaajien kanssa. En ole vielä tavannut kaikkia, sillä osa on maajoukkuetehtävissä. Pidän näistä pelaajista ja haluan tuoda heidän parhaat puolet esiin.”

”Jos jotain sopivia pelaajia löytyy, sanon puheenjohtajalle tarvitsevani uuden pelaajan.”

”Olen keskustellut tästä jo puheenjohtajan kanssa ja hän sanoi minulle, että ’Claudio, jos tarvitset jotain, olen täällä’. Kerroin kuitenkin, että halua nähdä ensin kaikki pelaajat, sillä kun vaihdat manageria, myös pukukopin henki muuttuu.”

”Minulla on erittäin hyviä pelaajia, mutta heidän on näytettävä minulle taistelutahtoa.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom