Advertisement

Ranierin prioriteettina puolustuspelin parantaminen

Fulham antoi tällä viikolla potkut managerilleen Slavisa Jokanovicille ja palkkasi tilalle kokeneen italialaisen Claudio Ranierin. Fulhamin kausi on alkanut surkeasti, sillä se on Valioliigan sarjataulukossa viimeisellä sijalla kerättyään vain viisi pistettä ensimmäisistä 12 ottelusta.

Ranieri ei ole haaskannut yhtään aikaa, vaan aloittanut uuteen joukkueeseensa tutustumisen välittömästi. Ensimmäiset harjoituksetkin hän on jo ehtinyt pitämään. Vähemmän yllättäen tiiviin puolustuspelin organisoimisesta tunnettu manageri kokee sen tärkeimmäksi tehtäväkseen myös uudessa työssään.

”Italialaisena managerina puolustava tyyli on minusta kaikkein paras pelitapa joukkueelle,” Ranieri totesi Sky Sportsin mukaan. ”On tärkeää, että puolustuspelistä on vahva näkemys – ei ainoastaan laitapakeilla ja maalivahdilla vaan koko joukkueella. Minusta joukkuehenki on tärkeää, mutta tiedän että täällä on kasassa vahva ryhmä. Kova taistelutahto on erittäin tärkeää. Toivon, että kannattajamme ajavat meitä eteenpäin, koska tarvitsemme heidän henkeään. Tarvitsemme aina heidän tukeaan. Emme aio luovuttaa koskaan.”

Puolustamisen spesialistin palkkaaminen oli hyvin looginen päätös Fulhamin omistajalta Shahid Khanilta. Fulham on päästänyt Valioliigassa toistaiseksi 31 maalia, vähintään kuusi maalia enemmän kuin yksikään toinen seura. Fulhamin maalivahdeilla puolestaan on viidenneksi eniten torjuntoja sarjassa, joten pallosade heitä kohti on ollut jatkuvaa.

Toisaalta maalinteossa he ovat onnistuneet vain 11 kertaa, joka on viidenneksi vähiten koko sarjassa. Pelaajamarkkinoilla Fulham oli kesällä aktiivinen, joten jos Ranieri onnistuu tiivistämään puolustuksen ilman että hyökkäyspeli kärsii turhan paljon, pitäisi joukkueella olla kaikki avaimet välttää putoaminen suhteellisen kivuttomasti.