Advertisement

Ranska kaatoi Belgian ja eteni MM-kisojen finaaliin

Ranska kohtasi MM-kisojen ensimmäisessä välierässä Belgian. Belgia oli pelannut tähän saakka erinomaiset kisat ollen hyvin tehokas joukkue. Se kaatoi Brasilian puolivälierissä 2-1. Ranskan hyökkäyspeli on perustunut hyvin paljon vastaiskuihin ja alkuun näytti, ettei joukkueen peli lähde kulkemaan totutun rennosti. Kisojen edetessä se on kuitenkin osoittanut olevansa todella vaikea joukkue voittaa. Samaa se oli myös tänään Belgialle.

Belgia otti ottelun hallintaansa ensimmäisellä puoliajalla. Puoliajan edetessä Ranska pääsi kuitenkin paremmin ja paremmin mukaan otteluun. Maaleja ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan nähty vaan tauolle mentiin tasalukemissa 0-0.

Toisella puoliajalla Ranska aloitti vahvasti. Samuel Umtiti puski 51. minuutin kohdalla Ranskan 1-0 johtoon. Umtiti voitti pääpallon Marouane Fellainin nenän edestä. Belgia jatkoi maalin jälkeen hanakasti tasoitusosuman hakemista, muttei saanut luotua kovin vaarallisia tilanteita. Ranska keskittyi puolustamaan erittäin tiiviisti ja pystyi käytännössä turhauttamaan Belgian pelaamisen täysin. Ranskalla oli lisäajalla mahdollisuus mennä 2-0 johtoon, mutta Thibaut Courtois teki paraatipelastuksen.

Ranska otti ansaitun 1-0 voiton ja eteni ensimmäisenä joukkueena finaalin, johon vastustaja saadaan huomenna pelattavasta Englannin ja Kroatian välisestä ottelusta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom