Advertisement

Real Madrid hamuaa riveihinsä Englannin maajoukkuehyökkääjää

Real Madrid on kiinnostunut hankkimaan Manchester Unitedin laitahyökkääjä Marcus Rashfordin riveihinsä.

21-vuotias Rashford debytoi Manchester Unitedin edustusjoukkueessa jo kaudella 2015-2016, jolloin hän teki 11 pelaamassaan ottelussaan komeat viisi maalia. Rashfordia pidettiin ikäluokkansa lupaavimpana pelaajana, ja moni odotti hänestä jopa uutta Cristiano Ronaldoa.

Vahvan startin jälkeen kaikki ei ole kuitenkaan mennyt odotetulla tavalla. Kesällä 2016 Manchester Unitedin manageriksi tullut Jose Mourinho muutti Rashfordin pelipaikan keskeltä laidalle. Kuten viime vuosien aikana on nähty, ei Rashford ole omimmillaan tuolla paikalla. Peliaika keskushyökkääjänä on jäänyt vähäiseksi ja urakehitys on junnannut paikallaan.

Manchester Unitedia pienestä pitäen edustaneen Rashfordin kerrotaan olevan huolissaan omasta urakehityksestään. Rashford on paitsi tyytymätön peliaikaansa, myös epävarma siitä, voiko hän kehittyä Mourinhon alaisuudessa.

The Sun uutisoi torstaina, että Rashford olisi valmis käymään keskusteluja Real Madridin kanssa, mikäli hän ei onnistu vakiinnuttamaan paikkaansa Unitedin avauskokoonpanossa. Samassa yhteenvedossa todetaan, että Real Madrid on jo ottanut yhteyttä Rashfordin leiriin ilmoittamalla, että he ovat vakavissaan haluamassa nuorukaisen riveihinsä.

Rashfordin kehityksen kannalta säännöllinen peliaika olisi tarpeen, ja sitä se olisi myös maajoukkuepaikan suhteen. Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate on tehnyt hyökkääjälle selväksi, että ilman säännöllisestä pelaamista hänen paikkansa maajoukkueessa on uhattuna.

Tällä kaudella Rashford on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 13 ottelua United-paidassa, joissa hän on tehnyt kaksi maalia.