Advertisement

Richarlison Evertonin lääkärintarkastuksessa

Englannista kantautuvien lehtitietojen mukaan brasilialaishyökkääjä Richarlison on jättänyt Watfordin harjoitusleirin Itävallassa kesken ja palannut takaisin Englantiin. Syynä on tuleva siirto Evertoniin ja tietojen mukaan Richarlison onkin saapunut jo Evertonin lääkärintarkastukseen.

Everton tulee maksamaan Richarlisonista Watfordille suorastaan hurjan summan. Siirtosumman suuruudeksi on kerrottu noin 50 miljoonaa puntaa, mikä olisi Evertonin kaikkien aikojen siirtoennätys. Nykyinen ennätys on 45 miljoonaa puntaa, jonka seura maksoi islantilaisesta pelintekijästä Gylfi Sigurdssonista Swansealle viime kesänä.

Richarlison on varsin tuttu mies Evertonin manageri Marco Silvalle. Silva toimi Watfordin managerina viime kesänä, kun seura hankki brasilialaisen kotimaansa pääsarjan Fluminensesta 13 miljoonan punnan siirtosummalla.

Toukokuussa 21 vuotta täyttänyt Richarlison aloitti debyyttikautensa Euroopassa varsin mallikkaasti. Hän laukoi 12 ensimmäisessä ottelussaan viisi maalia ja syötti päälle vielä kolme. Nuoren miehen tehot kuitenkin hyytyivät kauden mittaan. Enempää maaleja häneltä ei enää loppukauden aikana nähty.

Evertonilta on odotettu isoja liikkeitä kesän siirtomarkkinoilla sen jälkeen, kun seura nappasi urheilutoimenjohtajakseen PSV Eindhovenissa aiemmin työskennelleen Marcel Brandsin. Toistaiseksi seura ei kuitenkaan ole tehnyt yhtäkään hankintaa.

Ulospäin liikettä on nähty parin ykkösjoukkueen pelaajan verran. Konkarihyökkääjä Wayne Rooney siirtyi ilmaissiirrolla Yhdysvaltoihin DC Unitedin riveihin. Keskuspuolustaja Ramiro Funes Mori puolestaan myytiin Espanjan Villarrealiin. Vaikka Richarlisonin todennäköiseltä näyttävä siirto lohkaiseekin ison palan budjetista, nähdään lähiviikkoina varmasti lisää liikettä myös sisään päin.