Advertisement

Rio Ferdinand nimesi neljä pelaajaa, jotka ansaitsevat Valioliigan vuoden pelaaja -palkinnon enemmän kuin Van Dijk: ”Hän saa minut nousemaan penkiltäni”

Kuva: TT, John Patrick Fletcher

Liverpoolin hollantilaistoppari Virgil van Dijk on noussut viime vuosien aikana yhdeksi maailman parhaimmista pelaajista. Hän jäi joulukuussa niukasti Lionel Messin jälkeen kakkoseksi Kultainen Pallo -äänestyksessä, mutta se tuskin liiemmin hollantilaista haittasi, sillä seurajoukkueessa menestys on ollut mainiota.

28-vuotiaan Van Dijkin Liverpool juhli viime kauden päätteeksi Mestarien liigan voittoa, ja kuluva kausi on päättymässä ainakin valioliigamestaruuteen. Jopa tripla on vielä mahdollista, sillä Liverpool taistelee yhä Mestarien liigan ja FA Cupin voitoista.

Viime kaudella Valioliigan vuoden pelaajaksi valitun Van Dijkin arvoa Liverpoolille ei voi liikaa korostaa, sillä hänen tammikuun 2018 siirtonsa jälkeen merseysidelaisseuran kelkka on tehnyt täyskäännöksen.

Hollantilaistoppari on ollut kuluvan kauden aikana jälleen täyttä rautaa, mutta Manchester Unitedin ex-puolustaja Rio Ferdinand ei silti ojentaisi hänellä kauden päätteeksi toistamiseen peräkkäin Valioliigan vuoden pelaaja -palkintoa. United-legendan mielestä Van Dijk on maailman paras puolustaja, mutta hän nosti esille neljä pelaajaa, jotka hänen mielestään ansaitsisi palkinnon Van Dijkin sijaan.

”Luulen, että hän [Van Dijk] on epäilemättä paras puolustaja maailmassa tällä hetkellä”, Ferdinand sanoi Daily Mirrorille.

”Hän saa ääneni parhaasta puolustajasta sekä parhaasta topparista, mutta hän ei saa ääntäni vuoden parhaasta pelaajasta, vaikka hän on upea jalkapalloilija, jolla on kaikki ominaisuudet, joita haluat nykypäivän pelaajalta.”

”Minusta Jordan Henderson on ollut erittäin hyvä. Mutta ollakseni rehellinen, Sadio Mane on ollut suosikkipelaajani katsellessani Liverpoolia.”

”Kun katson heidän pelejään, hän on henkilö, joka saa minut nousemaan penkiltäni enemmän kuin kukaan muu.”

Jamie Vardy on ollut hyvä. Hän on tehnyt paljon maaleja. Myös Kevin De Bruyne on nostettava esiin. Joten siinä on muutama nimi, jotka ovat minun listallani hänen [Van Dijk] edellään.”