Advertisement

Robert Pires haluaisi työskennellä Arsene Wengerin kanssa

Arsenalissa hienon uran pelannut ranskalainen Robert Pires kertoo halustaan työskennellä entisen managerinsa Arsene Wengerin kanssa. Pires on harjoitellut Arsenalin mukana aktiivisesti, vaikka hänen pelaajauransa päättyi keväällä 2015 Goalla.

Pires on kääntänyt katseensa valmentamiseen. Arsenal nimitti kesällä Piresin joukkuetoverin Jens Lehmannin seuran maalivahtivalmentajaksi. Lehmann pelasi Piresin kanssa samaan aikaan Arsenalissa ja nyt Pires toivoo valmennusroolia myös itselleen.

”Harjoittelen yhä aktiivisesti ykkösjoukkueen kanssa ja tavoitteeni on työskennellä läheisesti Arsene Wengerin kanssa jonain päivänä”, Pires kertoi Goalille.

”Tällä hetkellä minulla ei ole asian suhteen uutisia, mutta sillä ei ole kiire. Olen seuran lähettiläs ja työskentelen Ranskan televisiolle. Matkustan myös paljon Arsenalin legendojen kanssa, joten aikatauluni on hyvin täynnä tällä hetkellä. Tavoitteeni on kuitenkin työskennellä Wengerille ja Arsenalille.”

”Kun olet entinen jalkapalloilija, haluat pysyä lähellä yhtä seuraa ja minun seurani on Arsenal.”

Piresin poika Theo seuraa isänsä jalanjälkiä ja pelaa myös Arsenalissa. Tosin juniorijoukkueissa, mutta 10-vuotias jalkapalloilijan alku on toiminut jo Arsenalin alle 9-vuotiaiden joukkueen kapteeninakin. Pires itse vietti Arsenalissa kuuden vuoden ajan. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, minkälaiseen rooliin Pires mahdollisesti pääsee seurassa tulevaisuudessa.