Advertisement

Roberto Firmino vastasi Sergio Ramosin pilkkaan – ”minusta oli idioottimaista sanoa tuollaista”

Mestarien liigan finaali herätti monissa katsojissa paljon tunteita. Ottelu jää monien mieleen vuosiksi lähinnä Mohamed Salahin loukkaantumisen ja Loris Kariuksen mokien vuoksi. Syypääksi molempiin tilanteisiin on leimattu Real Madridin puolustaja Sergio Ramos.

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla Sergio Ramos haki käsikynkkää Salahin kanssa ja egyptiläinen kärsi olkapäävaurion tilanteessa. Toisella puoliajalla pelin ollessa vielä 0-0 -lukemissa espanjalaispuolustaja törmäsi Liverpool-vahti Kariuksen kanssa, joka kärsi tuoreimpien tietojen mukaan aivotärähdyksen tilanteessa, mutta jatkoi kuitenkin ottelun loppuun asti.

Ottelun jälkeen puoli miljoonaa ihmistä allekirjoitti adressin, jonka mukaan UEFA:n ja FIFA:n pitäisi ryhtyä toimiin Ramosia vastaan.

Ramos on itse kommentoinut jälkeenpäin tilanteita ja kiistänyt syyllisyyttään kumpaankaan tilanteeseen. Viimeisimpänä Ramos heitti jo pientä piikkiä Liverpool-leirin suuntaan.

”Enää ei puutu kuin se, että Firmino kertoisi saaneensa flunssan hikipisarastani, joka on pudonnut hänen päälleen.

Roberto Firmino ei katsonut näitä puheita hyvällä.

”En haluaisi kommentoida tuota, mutta luulen, että hänellä on mestarina omat näkemyksensä. Minusta oli idioottimaista sanoa tuollaista, mutta se on ihan okei, Firmino sanoi.

Kariuksen pupelointi finaalissa on herättänyt paljon spekulaatio siitä, että Liverpool etsisi kesän siirtomarkkinoilta uutta maalivahtia. Firminon maajoukkuetoveri Alisson on nostettu spekulaatioissa vahviten esiin Liverpoolin ensi kauden ykkösmaalivahdin paikalle. Alisson pelasi AS Roman riveissä loistavan kauden ja johdatti roomalaisjoukkueen Mestarien liigassa aina välieriin asti.

”Joskus puhun hänen kanssaan ja heitän läppää sanoen, että hänen pitäisi tulla Liverpooliin. Hänen edustajansa päättävät kuitenkin tulevaisuudesta, mutta ei olisi huono asia saada häntä Liverpooliin, Firmino totesi.