Advertisement

Ronaldinho vaikuttunut Tottenhamista – ”Miksei Spurs voisi voittaa Mestarien liigaa?”

Tottenham Hotspur lähtee huomiseen Mestarien liigan puolivälierän toiseen osaotteluunsa Manchester Cityä kohtuullisen hyvistä asetelmista. 1-0 -voitto ensimmäisessä osaottelussa kotona tarkoittaa, että vastustajalla on pakkovoiton paikka. Mikäli Spurs onnistuu tekemään yhdenkin maalin, pitäisi Cityn voittaa kahdella osumalla.

Harva kuitenkaan valitsisi tässä vaiheessa Tottenhamia sentään suosikiksi voittamaan koko kilpailua esimerkiksi Barcelonan ja Liverpoolin ohi. Yksi näistä henkilöistä saattaa kuitenkin olla brassilegenda Ronaldinho. Vuonna 2006 itse Mestarien liigan voittanut Ronaldinho muistuttaa, että jokaisen seuran voittohistoria on alkanut jostain.

”Miksei Spurs voisi voittaa Mestarien liigaa? Siksi, ettei heillä ole historiaa siinä kisassa tai koska he eivät ole onnistuneet voittamaan aiemmin?” Ronaldinho pohti London Evening Standardin mukaan. ”Jokainen Mestarien liigan voittanut joukkue voitti sen ensimmäistä kertaa joskus. Heidän tuloksensa Manchester Cityä, yhtä kilpailun parhaista seuroista jolla on joitain parhaista pelaajista, vastaan osoitti, että he pystyvät kilpailemaan parhaiden kanssa.”

Voitto ensimmäisestä osaottelusta tarkoittaa Ronaldinhon mukaan sitä, että Tottenhamin itseluottamus on jatkossa korkea.

”Tässä vaiheessa he uskovat, että he pystyvät menemään loppuun asti”, Ronaldinho jatkoi. ”Ja jos he pelaavat niin kuin pystyvät niin ehkä he myös menevät.”