Advertisement

Rooney kritisoi päättäjien vitkuttelua Englannin jalkapallosarjojen keskeyttämisen suhteen – ”Meitä kohdeltiin kuin koekaniineja”

Valioliiga sekä muut kilpailulliset jalkapallosarjat Englannissa päätettiin keskeyttää vähintään huhtikuun neljänteen päivää asti perjantaisessa hätäkokouksessa. Hätäkokous pistettiin vireille, kun Mikel Artetan sekä Callum Hudson-Odoin koronavirustartunnat julkistettiin seurojen toimesta.

Englantilaislegenda Wayne Rooney oli pettynyt toimijoiden pitkään venyneeseen päätöksentekoon. Rooney pelaa tällä hetkellä jalkapalloa Mestaruussarjan Derby Countyssa.

”Hätäkokouksen jälkeen julkistettu päätös oli täysin oikea.”

”Siihen asti tuntui siltä, että jalkapalloilijoita Englannissa kohdeltiin kuin koekaniineja. Kaikki muu urheilu – tennis, Formula Ykkönen, rugby, golf sekä jalkapallo muissa maissa – olivat lakkautettuja, mutta meitä käskettiin vain jatkamaan normaalisti.”

”Olimme joukkueen kanssa torstaina harjoituksissa ja odotimme Boris Johnsonin puhuvan. Ihmiset olivat ahdistuneita. Onneksi jalkapallo teki kuitenkin oikean päätöksen lopulta. Meidän täytyi laittaa jalkapallo tauolle. Kaikki eivät ole tyytyväisiä päätökseen, mutta tällaisissa tilanteissa jalkapallon täytyy tulla toisena. Se on vain urheilua.”

Rooney kommentoi myöskin huhuja sarjojen jatkumisen osalta.

”Olemme tyytyväisiä, vaikka joutuisimme pelaamaan syyskuuhun asti. Jos sarja jatkuu sinne asti, olemme valmiita, tämä on meidän työmme. Kun olemme varmoja, että on tarpeeksi turvallista pelata ja katsojien olosuhteet ovat turvalliset, aiomme pelata.”

Valioliiga oli viimeinen top-5 jalkapallosarjoista, joka laittoi kautensa tauolle koronaviruksen takia. Rooneyn kommentit jatkoivat tuttua linjaa muiden huippupelaajien kanssa. Ihmisten turvallisuus ja terveys on etusijalla!