Advertisement

Ruotsalaispuolustaja kertoi syyn, miksi Manchester Unitedilla on ongelmia pienempiä seuroja vastaan

Kuva: TT, David Simpson

Valioliigan sarjataulukossa seitsemännellä sijalla majaileva Manchester United on menettänyt alkukauden aikana paljon pisteitä ennakkoon heikompia joukkueita vastaan. Tasapelit Wolvesia ja Southamptonia, sekä tappiot Crystal Palacea, West Hamia, Newcastlea ja Bournemouthia vastaan ovat tuloksia, joihin manchesterilaisseuralla ei olisi varaa taistellakseen TOP-4 -sijoituksesta.

United-puolustaja Victor Lindelöfin mukaan manchesterilaisjoukkue on ollut ”liian mukava” pienempiä joukkueita vastaan. Ruotsalaisen mukaan heidän tulisi lähestyä jokaista ottelua kuin se olisi suuri peli.

”Mielestäni on yksi asia, jota meidän on parannettava, mikäli aiomme palata takaisin tasolle, jossa Manchester Unitedin kuuluisi olla. Meidän on voitettava pelejä viikosta toiseen”, Lindelöf kertoi Aftonbladetille.

”Joskus sen ei tarvitse tulla hienolla tavalla, mutta sinun pitäisi kuitenkin voittaa.

”Siinä on ollut pieni ongelma. Jos pelaamme isoja seuroja vastaan, olemme yhtenäisiä ja saamme tuloksia.

”Sitten menee muutama päivä ja kohtaamme hiukan pienemmän joukkueen. Meidän on lähestyttävä sitä ottelua täsmälleen samalla tavalla, emme saa olla liian mukavia.

”Aloitamme hyvin, pelaamme nopeasti ja pääsemme paikoille, mutta sitten lopetamme sen 20 minuutin jälkeen ja pelaamme huonosti.”

50€ ilmainen liveveto EM-kisojen avaukseen!