Advertisement

Ruotsi kaatoi Sveitsin ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon

Ruotsi ja Sveitsi kohtasivat neljännesvälierissä tiistaina. Molempien maiden kisat olivat toistaiseksi sujuneet mallikkaasti, mutta vain toiselle oli paikka seuraavalla kierroksella. Ruotsi kaatoi MM-karsintojen play off -vaiheessa Italian. Se on kisojen aikana osoittanut, ettei tuo ollut tuuria. Alkulohkossa taakse jäivät niin Etelä-Korea, Meksiko kuin Saksakin. Sveitsi on ollut jo pitkään hyvin vaikea joukkue kenenkään voittaa, joten Ruotsilla oli edessään kova tehtävä.

Ruotsi aloitti ensimmäisen puoliajan hyvin. Se pystyi luomaan maalintekopaikkoja, joista paras osui Marcus Bergille. Berg ei kuitenkaan paikasta onnistunut, eivätkä onnistuneet muutkaan ruotsalaiset ja tauolle mentiin 0-0 tasatilanteessa.

Toisella puoliajalla Ruotsi vihdoin onnistui. Emil Forsberg laukoi pallon rangaistusalueen ulkopuolelta. Pallo otti kimmokkeen Sveitsin puolustajan Manuel Akanjin jalasta ja pääsi yllättämään Sveitsin maalivahdin Yann Sommerin. Sveitsi ei saanut missään vaiheessa minkäänlaista todellista kirivaihetta päälle ja Ruotsi eteni ansaitusti kahdeksan parhaan joukkoon.

Vastustajaksi se saa Englannin, joka kaatoi myöhemmin Kolumbian rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom