Advertisement

Saksalaistähti paljasti Arsenal-lähtönsä syyt

Saksalaishyökkääjä Lukas Podolski on paljastanut syyn siihen, miksi hän lähti Arsenalista kesällä 2015.

Podolski liittyi Tykkimiesten riveihin kesällä 2012, ja hänellä oli iso rooli joukkueessa kahden ensimmäisen kauden aikana. Saksalaishyökkääjä tykitti debyyttikaudellaan 11 valioliigaosumaa 33 otteluun, ja toisellakin kaudella syntti komeat kahdeksan maalia 20 ottelussa.

Kesällä 2014 Arsenal värväsi riveihinsä Alexis Sanchezin, ja Podolskin vastuu jäi hänen viimeiseksi jääneellä Arsenal-kaudella 2014/15 vähäiselle. Saksalainen vietti kevätkauden lainalla Interissä, jonka jälkeen Arsenal myi hänet Galatasarayn riveihin.

”En saanut riittävästi peliaikaa. Minusta tuntui, että pelasin hyvin, mutta en kuitenkaan saanut ansaitsemiani minuutteja”, Podolski kertoi FourFourTwo-lehdelle.

”Jos tarkastellaan tilastojani, pelasin noin 80 ottelussa ja olin mukana monissa maaleissa, niin maalintekijänä kuin syöttäjänäkin.”

Vaikka Podolskia jäi häiritsemään vähäinen peliaika, ei hänellä ole pahaa sanottavaa tuolloin Arsenalin managerina toimineesta Arsene Wengeristä – päinvastoin.

”Hän oli loistava manageri ja pidin hänestä todella paljon myös ihmisenä. Hän oli kuin isoisä: erittäin älykäs mies, jonka kanssa oli mukava puhua”, Podolski kertoi.

34-vuotias Podolski edustaa nykyisin turkkilaisseura Antalyasporia. Aiemmat kaksi ja puoli vuotta hän vietti japanilaisseura Vissel Kobessa.