Advertisement

Salah helmikuun pelaaja Valioliigassa

Liverpoolin vikkelä egyptiläislaituri Mohamed Salah on valittu helmikuun parhaaksi pelaajaksi Valioliigassa. Palkinnosta äänestävät yhdessä Valioliiga-joukkueiden kapteenit, asiantuntijoista koostettu raati sekä fanit.

Puhtaasti tehojen perusteella valinta oli ainakin ansaittu. Salah teki Valioliigassa helmikuun aikana neljä maalia ja syötti kaksi. Kuudellaan hän oli mukana useammassa maalissa kuin yksikään toinen pelaaja helmikuussa. Tämä on Salahille jo toinen kuukauden pelaajan palkinto tällä kaudella. Hänet valittiin myös marraskuun parhaaksi.

Salahin arvoa joukkueelleen ei voi myöskään kiistää. Liverpool teki yhteensä helmikuussa kahdeksan täysosumaa, eli Salah oli tekemässä tai syöttämässä 75% joukkueensa maaleista. Salah teki molemmat maalit Liverpoolin 2-2 -tasapelissä Tottenhamia vastaan. Hän teki toisen ja syötti toisen Liverpoolin voitettua Southamptonin 2-0. West Hamin Liverpool voitti 4-1. Siinä ottelussa Salah syötti ensimmäisen ja teki itse voittomaaliksi jääneen toisen maalin.

”Muut pelaajat tekevät sen helpommaksi ja valmentajamme tekee sen myös helpommaksi minulle”, Salah jakoi kiitosta palkinnostaan Valioliigan verkkosivuilla. ”On mukavaa voittaa taas erityisesti koska se on Valioliigan kuukauden pelaajan palkinto, joten se on hieno saavutus. Sanon, että aina pitää yrittää auttaa joukkuetta saavuttamaan kolme pistettä ja parempia sijoituksia.”

Liverpool on erittäin vahvassa vedossa Valioliigassa. Se on hävinnyt vain kerran viimeiseen 20 otteluun. Tuo vire on tuonut toistaiseksi kolmannen sijan sarjataulukossa. Mestaruus lienee jo karannut, mutta toisena oleva Manchester United on ainoastaan kaksi pistettä edellä.