Advertisement

Salah, Modric ja Ronaldo ehdolla Uefan Vuoden pelaajaksi

Uefa julkaisi maanantaina kolmen pelaajan listan joista valitaan Vuoden pelaaja. Top-3:seen ylsivät Liverpoolin Mohamed Salah, Real Madridin Luka Modric sekä Juventusta nykyisin edustava Cristiano Ronaldo.

Kolmikko oli melko odotettu, mutta käydään hieman läpi jokaisen pelaajan ”ansioluettelo” viime kaudelta.

Mohamed Salah

Egyptiläinen pelasi häikäisevän hyvän debyyttikauden Liverpoolin riveissä. Valioliigassa syntyi hulppeat 32 maalia joilla irtosi myös maalipörssin voitto.

Mestarien liigassa Salah johdatti Liverpoolin aina finaaliin asti. Egyptiläisen finaali päättyi ikävään loukkaantumiseen jo ensimmäisellä puoliajalla ja lopulta Real Madrid oli ottelussa parempi lukemin 3-1. Salah viimeisteli Mestarien liigassa yhteensä kymmenen maalia ja jakoi maalipörssin kakkossijan yhdessä seurakaveriensa Sadio Manen ja Roberto Firminon kanssa.

Kesällä pelatuissa MM-kisoissa Salah pelasi Egyptin paidassa kaksi alkulohkon ottelua joissa hän teki molemmissa yhden maalin. Egyptin tie katkesi kuitenkin kolmen tappion myötä tylysti alkulohkoon.

Luka Modric

Osoitti viime kauden aikana olevansa maailman parhaimpia keskikenttäpelaajia. Suurimpia yksittäisiä tekijöitä siihen miksi Real Madrid voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Mestarien liigan.

Modric on yhdessä Toni Kroosin kanssa lähes yhtä dominoiva keskikentän duo kuin Andres Iniesta ja Xavi olivat 2010-luvun vaihteessa FC Barcelonassa.

32-vuotias Modric osoitti laatunsa myös MM-kisoissa, joissa hän johdatti maansa sensaatiomaisesti aina MM-finaaliin asti. Maansa kapteenina kisoissa toiminut Modric valittiin itseoikeutetusti myös MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi.

Cristiano Ronaldo

Portugalilaisen syyskausi Espanjan kentillä oli vaikea, mutta siitäkin huolimatta maaleja syntyi lähes maalin keskiarvolla. La Liigassa 27 ottelussa hän viimeisteli 26 maalia, joilla Ronaldo sijoittui maalipörssin kakkoseksi.

Mestarien liigassa hän jatkoi vahvaa virettään. 15 maalia 13 ottelussa siivitti Ronaldon jo kuudenteen peräkkäiseen Mestarien liigan maalipörssin voittoon. Samalla myös Real Madrid voitti neljännen kerran kilpailun edellisen viiden vuoden sisään.

Vuonna 2016 EM-kultaa voittanut Portugali lähti kesän MM-kisoihin mustana hevosena, mutta kisat päättyivät jo neljännesvälieriin. Ronaldo ei ollut kisoissa parhaimmillaan vaikka neljään peliin syntyi neljä maalia.

Voittaja valitaan 30.elokuuta Monacossa järjestettävässä palkintogaalassa.

Uefan vuoden pelaaja -palkinnon TOP-10:

1-3. Mohamed Salah, Liverpool, Luka Modric, Real Madrid, Cristiano Ronaldo, Juventus
4. Antoine Griezmann, Atletico Madrid
5. Lionel Messi, FC Barcelona
6. Kylian Mbappe, PSG
7. Kevin De Bruyne, Manchester City
8. Raphael Varane, Real Madrid
9. Eden Hazard, Chelsea
10. Sergio Ramos, Real Madrid